Evolution Hoax

< <
1 / total: 5
Jumalan Olemassaolo - Harun Yahya (Adnan Oktar)
JUMALAN OLEMASSAOLO
   

 


JOHDANTO


Tarkastele ympärillesi. Huomaat, että kaikki huoneessa ympärilläsi on 'tehty': seinät, katto ja tuoli, jossa istut, kirja, jota pidät käsissäsi, lasi pöydällä, ja lukemattomat muut esineet. Mikään niistä ei ole olemassa omasta tahdostaan. Jopa pienimmätkin kuviot tapetissa on joku tehnyt: ne eivät ilmestyneet siihen spontaanisti tai vahingossa.

Kun aiot lukea kirjan, tiedät, että joku on kirjoittanut sen tiettyyn tarkoitukseen. Ei tulisi mieleenkään, että tuo kirja olisi ilmestynyt sattumalta. Samalla tavoin, kun näet veistoksen, sinulla ei ole epäilystäkään, että sen olisi joku tehnyt. Eikä vain veistokset: Jopa tiilet päällekkäin ladottuina saavat sinut ajattelemaan, että joku on ne siihen asetellut tietyn suunnitelman mukaisesti. Siksi kaikkialla, missä on järjestystä, miten pieni sitten onkaan, sen järjestyksen alkuunpanija ja suojelija on oltava olemassa. Jos joku kertoisi sinulle, että metalli ja hiili yhtyivät sattumalta muodostaakseen teräksen, ja joista tehtiin Eiffelin torni sattumalta, eikö kertoja ja häntä uskoneet ihmiset luokiteltaisi hulluiksi?

Väite evoluutioteoriasta, uniikki Jumalan kieltämisen muoto, ei eroa edellisestä väitteestä. Teorian mukaan ei-orgaaniset molekyylit muodostavat aminohappoja sattumalta, aminohapot muodostavat proteiineja sattumalta, ja lopulta proteiinit muodostavat eläviä olentoja sattumalta. Loppujen lopuksi mahdollisuus, että elävät olennot syntyisivät sattumalta, on pienempi kuin, että Eiffelin torni syntyisi samalla tavalla, koska pieninkin elävä solu on hienorakenteisempi kuin mikään ihmisen rakentama sovellus maailmassa.

Miten on mahdollista ajatella, että maailman tasapaino syntyi sattumalta kun erikoislaatuinen luonnon tasapaino on havainnoitavissa paljain silmin? On järjenvastaista väittää, että universumi, joka jokaisesta kulmastaan osoittaa Jumalan olemassaolosta, on tullut olevaiseksi itsekseen.

Tämän vuoksi pitäisi olla olemassa näkyvä tasapainon suunnittelija kaikkialla kehossamme aina kaukaisimpaan galaksiin saakka. Joten, kuka on tämä Luoja, joka järjesti kaiken niin hienosti?

Hän ei voi olla mikään näkyvä läsnä oleva olento, koska Hänen täytyi olla olemassa jo ennen maailmankaikkeutta ja siten luoda maailmankaikkeus. Kaikkivaltias Luoja on Se, josta kaikki on luotu, jonka Olemassaololla ei ole alkua tai loppua. Uskonto opettaa meille Luojamme identiteetistä, Jonka olemassaolon ymmärrämme järkemme avulla. Se, mitä Hän paljasti meille uskonnossa, me tiedämme Hänen olevan Jumala, Armahtava ja Armelias, Joka loi taivaat ja maan tyhjästä.

Monet ihmiset ymmärtävät tämän, mutta eivät koko elämänsä aikana ole tietoisia tästä. Kun he katsovat ympärilleen ja näkevät maiseman, he miettivät kuka 'maalasi' sen. Myöhemmin, he ylistävät taiteilijaa hänen kauniista taideteoksestaan, kun hän uurasti maisemamaalauksensa kanssa. Huolimatta luonnon monista kauniista originaaleista, joita maalari maalasi imitoiden luontoa, he eivät vieläkään huomaa Jumalan olemassaoloa, Joka on tämän kaiken kauniin omistaja. Tosiasiassa tarvitaan pitkäaikaista tutkimusta, jotta ymmärretään Jumalan olemassaolo. Vaikka ihminen asuisi samassa huoneessa syntymästään asti yksin, se riittäisi todistamaan hänelle Jumalan olemassaolosta. 

Ihmisen keho on tulvillaan todisteita Jumalasta. Sitä kaikkea tietoa ei voisi panna edes tietosanakirjoihin. Hetkenkin mietittyämme sitä kaikkea mitä ihmisen kehossa on, riittää ymmärtämään Jumalan olemassaolon. Tämänhetkinen järjestys on Jumalan suojelema ja Hänen säätämänsä.

Ihmisen keho ei ole ainoata mielen ravintoa. Huomasipa ihminen sen tai ei, elämämme on sidottu jokaiseen millimetriin maapallolla. Maa on pullollaan eläviä olentoja elottomista olennoista kasveihin, hyönteisistä merieläimiin, linnuista ihmisiin. Jos kahmaiset kämmenellisen multaa ja tutkit sitä, voit nähdä siinä monia eläviä olentoja, joilla kaikilla on erilaiset ominaispiirteet. Sama koskee ilmaa, jota hengität. Jopa ihosi, siinäkin on monia eläviä osia joiden nimet ovat sinulla tuntemattomia. Ruuansulatusjärjestelmässä on miljoonia bakteereja ja monisoluisia organismeja, jotka auttavat ruuansulatuksessa.

Eläinpopulaatio on maapallolla moninkertainen ihmispopulaatioon verrattuna. Kun kurkistamme kasvimaailmaan, siellä ei ole yhtäkään pistettä, jossa ei olisi elämää. Kaikilla näillä elävillä olennoilla, jotka ovat levinneet miljoonille neliökilometreille, on erilainen kehonrakenne, erilaiset elämät ja erilainen tehtävä ekologisessa tasapainossa. On väärin väittää, että kaikki tämä olisi herännyt eloon sattumalta ilman tarkoitusta tai päämäärää. Yksikään elollinen ei ole syntynyt omasta tahdostaan. Mikään vahinko ei voisi ikinä tuottaa samanlaisia tuloksia kuin tällainen monimutkainen luonnon järjestelmä.

Tästä kaikesta voimme päätellä, että maailmankaikkeus toimii tietyllä 'tietoisuudella'. Mikä sitten on tämän tietoisuuden lähde? Varmasti siihen ei liity elottomat tahi elolliset olennot. Eivätkä ne voisi pitää yllä tasapainoa ja järjestystä. Jumalan olemassaolo ja ylhäisyys itsessään paljastaa monia totuuksia maailmankaikkeudessa. Tosiasiassa maailmasta ei löydy yhtäkään ihmistä, joka ei hyväksyisi tätä sydämestään. Mutta silti he torjuvat asian "kohtuuttomasti ja röyhkeästi, vaikka heidän sielunsa ovat varmoja asiasta" kuten Koraanissa sanotaan. (Koraani 27:14)

Tämän kirjasen tarkoitus on osoittaa tosiasiat, joista toiset ihmiset kääntyvät pois, koska heidän kiinnostuksensa ovat tämän rinnalla omituisia. Lisäksi, se paljastaa joidenkin ajattelumallien väärennökset ja mielettömät päätelmät, joihin muutamat ajatusmallit perustuvat. Tästä syystä useimpia eriäviä asioita käsitellään tässä kirjassa. Ne, jotka lukevat tämän kirjan, ymmärtävät Jumalan kiistattoman olemassaolon ja todistavat, että Jumalan olemassaolo vahvistaa kaikki asiat. Tämän järkemmekin tajuaa. Aivan kuten Hän on luonut tämän kaikki-olevaisen. Tämänkin järkemme tajuaa, Hän ylläpitää samaa olevaista menestyksekkäästi.

 
    
1 / total 5
You can read Harun Yahya's book Jumalan Olemassaolo online, share it on social networks such as Facebook and Twitter, download it to your computer, use it in your homework and theses, and publish, copy or reproduce it on your own web sites or blogs without paying any copyright fee, so long as you acknowledge this site as the reference.
About this site | Make your homepage | Add to favorites | RSS Feed
All materials can be copied, printed and distributed by referring to this site.
(c) All publication rights of the personal photos of Mr. Adnan Oktar that are present in our website and in all other Harun Yahya works belong to Global Publication Ltd. Co. They cannot be used or published without prior consent even if used partially.
© 1994 Harun Yahya. www.harunyahya.com - info@harunyahya.com
page_top