Evolution Hoax

Evoluution Petos

DOWNLOAD THE BOOK

Download (DOC)
Download (PDF)
Comments

CHAPTERS OF THE BOOK

< <
5 / total: 23
Evoluution Petos - Harun Yahya
EVOLUUTION PETOS
Darwinilaisuuden ja sen ideologisen perustan luonnontieteellinen romahdus
   

 


LUKU KAKSI

TEORIAN LYHYT HISTORIA

Evolutionistisen ajattelun juuret ulottuvat aina antiikin ajan dogmaattisiin pyrkimyksiin kieltää luomisen totuus. Useimmat pakanafilosofit antiikin Kreikassa puolustivat evoluutioteoriaa. Katsaus filosofian historiaan osoittaa, että evoluution idea muodostaa monen pakanafilosofian selkärangan. Kuitenkin modernin tieteen syntyä ja kehitystä stimuloi usko Jumalaan, ei tämä pakanallinen filosofia. Useimmat nykyaikaisen tieteen pioneerit uskoivat Jumalan olemassaoloon, ja harjoittamalla tiedettä he pyrkivät löytämään Jumalan luoman maailmankaikkeuden ja tajuamaan hänen lakejaan ja hänen luomistyönsä yksityiskohtia. Tähtitieteilijät Leonardo da Vinci, Copernicus, Keppler ja Galileo, paleontologian isä Cuvier, kasvitieteen ja eläintieteen pioneeri Linnaeus sekä Isaac Newton, jota on kutsuttu kaikkien aikojen suurimmaksi tiedemieheksi, kaikki harjoittivat tiedettä uskoen paitsi Jumalaan myös siihen, että koko maailmankaikkeus on saanut alkunsa hänen luomistyöstään. 6 Aikamme suurimpana nerona pidetty Albert Einstein oli myös hurskas, Jumalaan uskova tiedemies, ja hän lausui: "En voi kuvitella aitoa tiedemiestä ilman syvällistä uskoa. Tilanteen voi ilmaista metaforalla: tiede ilman uskontoa on rampa." 7

Yksi nykyaikaisen fysiikan perustajista, saksalainen Max Planck sanoi: "Kuka tahansa, joka on vakavasti paneutunut minkäänlaiseen tieteelliseen tutkimukseen, oivaltaa, että tieteen temppelin oven yläpuolelle on kirjoitettu: Sinulla on oltava usko. Tiedemies ei tule toimeen ilman tätä ominaisuutta." 8

Evoluutioteoria on materialistisen filosofian tulos, ja se nousi esiin antiikin materialististen filosofioiden henkiinherättämisen seurauksena ja levisi 1800-luvulla laajalle. Kuten edellä on osoitettu, materialismi pyrkii selittämään luonnon puhtaasti aineellisilla tekijöillä. Koska se lähtökohtaisesti kieltää luomisen, se väittää kaiken niin elollisen kuin elottoman ilmaantuneen ilman luomistekoa ja lähinnä tuloksena sattumasta, joka on omaksunut järjestyneen tilan. Ihmismieli on kuitenkin rakentunut niin, että se käsittää järjestävän tahdon olemassaolon aina, kun se havaitsee järjestyksen. Tälle perustavalle ihmismielen taipumukselle vastakkainen materialistinen filosofia loi evoluutioteorian 1800-luvun puolivälissä.

Darwinin mielikuvitus

Evoluutioteorian sen nykyisin puolustetussa muodossa pani alulle englantilainen harrastelijaluonnontieteilijä Charles Robert Darwin.

Darwinilla ei ollut muodollista koulutusta biologiassa. Hän oli vain harrastelijana kiinnostunut luonnosta ja eliöistä. Tämä kiinnostus sai hänet osallistumaan vapaaehtoisena tutkimusretkikuntaan H.M.S. Beagle -laivalla, joka lähti Englannista vuonna 1832 ja kiersi maailman erilaisia alueita viiden vuoden ajan. Nuori Darwin vaikuttui suuresti erilaisista eliölajeista, etenkin eräistä peipoista, joita hän näki Galapagos-saarilla. Hän ajatteli, että muuntelu niiden nokissa johtui niiden sopeutumisesta elinympäristöihin. Tämä ajatus mielessään hän oletti elämän ja lajien alkuperäksi ympäristöön sopeutumisen käsitteen. Darwinin mukaan erilaiset eliölajit eivät olleet Jumalan erikseen luomia, vaan ne olivat peräisin yhteisestä esi-isästä ja olivat erilaistuneet toisistaan luonnon olosuhteiden vaikutuksesta.


Charles Darwin

Darwinin hypoteesi ei perustunut mihinkään tieteelliseen löytöön tai kokeeseen. Ajan mittaan hän kuitenkin muutti sen suureelliseksi teoriaksi monien materialististen biologien tuella ja kannustuksella. Hänen ideansa oli, että elinympäristöönsä parhaiten sopeutuvat yksilöt siirsivät ominaisuutensa seuraaville sukupolville. Nämä edulliset ominaisuudet kasautuivat ajan mittaan ja muunsivat yksilöt täysin erilaiseksi lajiksi kuin niiden esi-isät. (Näiden "edullisten ominaisuuksien" alkuperä oli siihen aikaan tuntematon.) Darwinin mukaan ihminen oli tämän mekanismin kehittynein lopputulos.

Darwin kutsui mekanismia "evoluutioksi luonnonvalinnan kautta". Hän ajatteli löytäneensä "lajien alkuperän". Yhden lajin alkuperä oli toinen laji. Hän julkisti nämä käsityksensä kirjassa The Origin of Species, By Means of Natural Selection (Lajien synty - luonnonvalinnan kautta) 1859.

Darwin oli hyvin tietoinen siitä, että hänen teoriassaan oli paljon ongelmia. Hän tunnusti ne kirjansa luvussa "Difficulties of the Theory" ("Teorian vaikeuksia"). Nämä vaikeudet koostuivat pääasiassa fossiiliaineistosta, eliöiden monimutkaisista elimistä, joita ei voinut selittää sattumalla (esimerkiksi silmä) ja eliöiden vaistoista. Darwin toivoi, että jotkin uudet löydöt auttaisivat ylittämään nämä vaikeudet. Tämä ei kuitenkaan estänyt häntä esittämästä hyvin riittämättömiä selityksiä joillekin tällaisille seikoille. Amerikkalainen fyysikko Lipson kommentoi seuraavasti Darwinin "vaikeuksia":

Lukiessani Lajien syntyä huomasin, että Darwin oli selvästi vähemmän varma itsestään, kuin hänen on usein esitetty olleen; esimerkiksi luku "Teorian vaikeuksia" osoittaa huomattavia omia epäilyksiä. Fyysikkona olin erityisen kiinnostunut siitä, miten hänen arveli silmän saaneen alkunsa.9

Kun Darwin kehitteli teoriaansa, hän sai vaikutteita monilta häntä edeltäneiltä evolutionistisilta biologeilta, pääasiassa ranskalaiselta biologilta Lamarckilta.10 Lamarckin mukaan elävät olennot siirtävät elämän aikana hankkimansa piirteet sukupolvelta toiselle ja kehittyvät sillä tavoin. Esimerkiksi kirahvit kehittyivät antiloopin kaltaisista eläimistä venyttämällä kaulansa sukupolvi sukupolvelta yhä pitemmäksi, kun ne yrittivät ylettyä ravintoon yhä korkeammalla puiden oksilla. Darwin otti siten käyttöön Lamarckin ehdottaman "hankittujen ominaisuuksien siirtämistä" koskevan väitteen tekijänä, joka sai elävät olennot kehittymään.

Mutta sekä Darwin että Lamarck erehtyivät, koska heidän aikanaan elämää pystyttiin tutkimaan vain hyvin alkeellisen teknologian avulla ja hyvin riittämättömällä tasolla. Genetiikan ja biokemian kaltaisia tieteenaloja ei vielä ollut edes nimellisinä. Siten heidän teorioidensa täytyi nojautua kokonaan heidän mielikuvituksensa voimaan.

Darwinin rasismi

Yksi tärkeimmistä mutta vähiten tunnetuista Darwinin piirteistä on hänen rasisminsa. Darwin piti valkoisia eurooppalaisia "edistyneempinä" kuin muita ihmisrotuja. Darwin oletti ihmisen kehittyneen apinan kaltaisista olennoista. Samalla hän otaksui, että jotkut rodut ovat kehittyneet enemmän kuin toiset ja että jälkimmäisillä on vielä jäljellä ihmisapinan piirteitä. Lajien synnyn jälkeen julkaisemassaan kirjassa The Descent of Man (Ihmisen polveutuminen) hän huomautti rohkeasti suurista eroista erillisiin rotuihin kuuluvien ihmisten välillä. (1) Kirjassaan hän mainitsi mustat ja Australian aboriginaalit gorilloiden kanssa samanarvoisina ja päätteli sitten, että "sivistyneet rodut" syrjäyttäisivät nämä alemmat rodut ajan mittaan. Hän sanoi:

Joskus - vuosisadoissa mitattuna ei kovin kaukaisessa - tulevaisuudessa sivistyneet ihmisrodut melkein varmasti tuhoavat ja korvaavat villit rodut kaikkialla maailmassa. Samaan aikaan… ihmisapinat epäilyksettä tuhotaan. Kuilusta ihmisen ja hänen lähimmän sukulaisensa välillä tulee tällöin leveämpi, sillä se on nykyistä kaukasialaista ihmistä - toivon mukaan - jopa sivistyneemmän ihmismuodon ja paviaanin tasoisen apinan välillä, eikä enää neekerin tai australialaisen ja gorillan välillä. (2)

Darwinin mielettömiä ajatuksia ei vain muotoiltu teorioiksi vaan ne kohotettiin asemaan, jossa ne muodostivat tärkeimmän "tieteellisen perustan" rasismille. Kun oletettiin elävien olentojen kehittyvän henkiinjäämisen taistelussa, darwinilaisuutta sovellettiin myös sosiaalitieteisiin. Se muunnettiin aatteeksi, jota alettiin kutsua sosiaalidarwinilaisuudeksi.

Sosiaalidarwinilaisuus väittää nykyisten ihmisrotujen olevan "evoluution tikkaiden" eri askelmilla. Sen mukaan eurooppalaiset rodut ovat muita edistyneempiä, kun taas monissa muissa roduissa ilmenee yhä ihmisapinoiden piirteitä.

1 Benjamin Farrington, What Darwin Really Said. London: Sphere Books, 1971, pp. 54-56

2 Charles Darwin, The Descent of Man, 2nd ed., New York: A.L. Burt Co., 1874, p. 178

Kun Darwinin kirjan kaiut levisivät, itävaltalainen kasvitieteilijä Gregor Mendel keksi perinnöllisyyden lait vuonna 1865. Mendelin keksinnöstä ei kuultu paljon ennen vuosisadan loppua, mutta siitä tuli hyvin tärkeä 1900-luvun alussa. Tämä oli genetiikan tieteenalan synty. Jonkin verran myöhemmin saatiin selville kromosomien ja geenien rakenne. Kun 1950-luvulla selvitettiin geneettistä informaatiota sisältävän DNA-molekyylin rakenne, evoluutioteoria ajautui vakavaan kriisiin. Syynä tähän oli elämän uskomaton monimutkaisuus ja Darwinin ehdottamien kehitysmekanismien pätemättömyys.

Tämän kehityksen olisi pitänyt johtaa siihen, että Darwinin teoria olisi hylätty historian roskakoriin. Sitä ei kuitenkaan hylätty, koska tietyt piirit jatkoivat teorian korjaamista, uudistamista ja kohottamista tieteelliselle tasolle. Nämä yritykset saavat merkitystä vain, kun oivallamme, että teorian takana on lähinnä ideologisia pyrkimyksiä, ei niinkään tieteellisiä näkökohtia.

Uusdarwinilaisuuden epätoivoiset yritykset

Darwinin teoria joutui uuteen kriisiin 1900-luvun ensimmäisen neljänneksen aikana selville saatujen genetiikan periaatteiden vuoksi. Siitä huolimatta joukko tiedemiehiä, jotka olivat päättäneet pysyä uskollisina Darwinille, pyrki löytämään jonkinlaisia ratkaisuja. He kokoontuivat Amerikan geologian seuran kutsusta vuonna 1941. Muiden muassa geneetikot G. Ledyard Stebbins ja Theodosius Dobzhansky, eläintieteilijät Ernst Mayr ja Julian Huxley, paleontologit George Gaylord Simpson ja Glenn L. Jepsen, sekä matemaattiset geneetikot Ronald Fisher ja Sewall Right päätyivät pitkien keskustelujen jälkeen sopimukseen tavoista "paikata" darwinilaisuutta.

Tämä joukko keskittyi kysymykseen sellaisten suotuisien muunnelmien alkuperästä, joiden oletettiin saavan aikaan elävien olentojen kehittymisen. Tätä kysymystä Darwin itse ei pystynyt selittämään, vaan hän yritti sivuuttaa sen yksinkertaisesti nojautumalla Lamarckiin. Nyt ideana olivat "satunnaiset mutaatiot". Uusi teoria nimettiin "moderniksi synteettiseksi evoluutioteoriaksi", ja se muotoiltiin lisäämällä mutaation käsite Darwinin luonnonvalinnan teesiin. Pian tämä teoria tuli tunnetuksi uusdarwinilaisuutena, ja sen esittäjiä alettiin kutsua uusdarwinisteiksi.

Seuraavista vuosikymmenistä tuli uusdarwinilaisuuden toteennäyttämisen epätoivoisten yritysten aikakausi. Tiedettiin jo, että mutaatiot - eli elävien olentojen perintötekijöissä tapahtuvat "vahingot" ovat aina haitallisia. Uusdarwinistit yrittivät vakiinnuttaa "suosiollisen mutaation" käsitteen toteuttamalla tuhansia mutaatiokokeita. Kaikki heidän yrityksensä päätyivät täydelliseen epäonnistumiseen.

Detailed studies of the cell was only possible after the discovery of the electron microscope. In Darwin's time, with the primitive microscopes seen here, it was only possible to view the outside surface of the cell.

Darwinin ajan tieteen alkeellinen taso

Kun Darwin esitti olettamuksensa, genetiikan, mikrobiologian ja biokemian tieteenaloja ei vielä ollut. Jos nämä tieteenalat olisi perustettu, ennen kuin Darwin esitti teoriansa, hän olisi helposti voinut tunnistaa, että teoria oli täysin epätieteellinen, eikä olisi ehkä yrittänyt puolustaa sellaisia merkityksettömiä väitteitä. Lajin määräävä tieto on jo geeneissä, ja luonnonvalinnan on mahdotonta tuottaa uusia lajeja geenien muutosten kautta.

Tuon ajan tieteen maailmalla oli myös vain hyvin pinnallinen ja karkea ymmärrys solun rakenteesta ja toiminnasta. Jos Darwinilla olisi ollut tilaisuus katsoa solua elektronimikroskoopilla, hän olisi todennut solun osien suuren monimutkaisuuden ja erityislaatuisen rakenteen. Hän olisi nähnyt omin silmin, ettei sellaisen herkän ja monimutkaisen järjestelmän ole mahdollista muodostua pienten muunnelmien tuloksena. Jos hän olisi tuntenut biomatematiikkaa, hän olisi oivaltanut, ettei edes yksittäinen proteiinimolekyyli, saati kokonainen solu, voi syntyä sattumasta.

He yrittivät myös todistaa, että ensimmäiset elävät organismit ovat voineet saada alkunsa sattumasta teorian mukaisissa maapallon varhaisissa olosuhteissa, mutta nämä kokeet johtivat samanlaiseen epäonnistumiseen. Kaikki kokeet, joilla pyrittiin todistamaan elämän voivan syntyä sattumalta, epäonnistuivat. Todennäköisyyslaskelmat osoittavat, että edes yksittäinen proteiini, elämän rakennuspalikka, ei ole voinut syntyä sattumalta. Ja solua - joka evolutionistien mukaan sai alkunsa sattumasta maapallon varhaisissa säätelemättömissä olosuhteissa - ei pystytty syntetisoimaan edes 1900-luvun korkeatasoisimmissa laboratorioissa.

Uusdarwinilaisen teorian kumoaa myös fossiiliaineisto. Mistään päin maapalloa ei ole koskaan löydetty "siirtymämuotoja", joiden oletettiin osoittavan elävien olentojen asteittainen kehitys alkeellisista edistyneiksi lajeiksi uusdarwinilaisen teorian mukaisesti. Samaan aikaan vertaileva anatomia paljasti, että lajeilla, joiden oli oletettu kehittyneen toisistaan, on itse asiassa hyvin erilaisia anatomisia piirteitä eivätkä ne ole mitenkään voineet olla toistensa esi-isiä tai jälkeläisiä.

Mutta uusdarwinilaisuus ei missään tapauksessa ollut koskaan tieteellinen teoria vaan ideologinen oppi, ellei suorastaan eräänlainen uskonto. Darwinilainen filosofian ja eläintieteen professori Michael Ruse tunnustaa tämän seuraavilla sanoilla:

"Eikä varmasti ole epäilystä siitä, että menneisyydessä ja myös nykyisyydessä evoluutioteoria on toiminut monille evolutionisteille jonakin sellaisena, missä voi sanoa olevan elementtejä jostain sekulaarisen uskonnon kaltaisesta… Ja minusta näyttää selvältä, että jollain hyvin perustavalla tasolla evoluutio tieteellisenä teoriana sitoutuu jonkinlaiseen naturalismiin…" 11

Tästä syystä evoluutioteorian kannattajat puolustavat sitä edelleen kaikista sen vastaisista todisteista huolimatta. He eivät kuitenkaan pääse yksimielisyyteen siitä, mikä ehdotetuista erilaisista evoluution toteutumisen malleista olisi "oikea". Yksi tärkeimmistä malleista on mielikuvituksellinen "korostuneeksi tasapainotilaksi" kutsuttu rakennelma.

Yritys ja erehdys: Keskeytyvä tasapainotila


Stephen Jay Gould

Useimmat evoluutioon uskovat tiedemiehet hyväksyvät uusdarwinilaisen teorian hitaasta, asteittaisesta evoluutiosta. Viime vuosikymmeninä on kuitenkin ehdotettu toisenlaista mallia. "Keskeytyväksi tasapainotilaksi" nimetty malli hylkää darwinilaisen ajatuksen kasautuvasta, asteittaisesta evoluutiosta ja väittää evoluution tapahtuneen sen sijaan suurina, erillisinä harppauksina.

Tämän kannan ensimmäiset kovaääniset kannattajat ilmaantuivat 1970-luvulla. Kaksi amerikkalaista paleontologia Niles Eldredge ja Stephen Jay Gould olivat hyvin tietoisia siitä, että fossiiliaineisto oli täysin kumonnut uusdarwinistien väitteet. Fossiilit osoittivat, että eliöt eivät olleet peräisin asteittaisesta kehityksestä vaan että ne ilmaantuivat äkillisesti ja täysin muotoutuneina. Uusdarwinistit elivät - ja elävät yhä - siinä toivossa, että kadoksissa olevat siirtymävaiheen muodot vielä löydettäisiin. Ymmärtäessään tämän toivon olevan perusteeton Eldredge ja Gould eivät kuitenkaan kyenneet luopumaan evolutionistisesta dogmasta, joten he esittivät uuden mallin, keskeytyvän tasapainotilan. Se väittää, että evoluutio ei tapahtunut pienten muunnelmien tuloksena vaan lähinnä äkillisinä ja suurina muutoksina.

Tämä oli vain mielikuvituksen luoma malli. Esimerkiksi Eldredgelle ja Gouldille tietä näyttänyt eurooppalainen paleontologi O.H. Shindewolf väitti ensimmäisen linnun syntyneen matelijan munasta "kokonaismutaationa" eli geneettisessä rakenteessa tapahtuneen valtavan "onnettomuuden" tuloksena. 12 Saman teorian mukaan jotkin maalla eläneet eläimet ovat voineet muuttua jättiläismäisiksi valaiksi koettuaan äkillisen ja kattavan muodonmuutoksen. Nämä väitteet ovat täysin ristiriidassa genetiikan, biofysiikan ja biokemian kanssa, ja ne ovat yhtä tieteellisiä kuin sadut prinsseiksi muuttuvista sammakoista. Kuitenkin jotkut evolutionistiset paleontologit, jotka olivat huolissaan uusdarwinilaisten väitteiden kriisistä, omaksuivat tämän teorian. Teoria ylittää eriskummallisuudessa jopa itse uusdarwinilaisuuden.


Today, tens of thousands of scientists around the world, particularly in the USA and Europe, defy the theory of evolution and have published many books on the invalidity of the theory. Above are a few examples.

Tämän teorian ainoa tarkoitus oli tarjota selitys fossiiliaineiston aukoille, joita uusdarwinilainen malli ei pystynyt selittämään. Tuskin on kuitenkaan rationaalista yrittää selittää fossiiliaukkoa lintujen evoluutiossa väittämällä, että "lintu putkahti yhtäkkiä matelijan munasta". Evolutionistit itse ovat myöntäneet, että lajin evoluutio toiseksi lajiksi vaatii suuren ja suosiollisen muutoksen geneettisessä informaatiossa. Mikään mutaatio ei kuitenkaan paranna geneettistä informaatiota eikä lisää siihen mitään. Mutaatiot vain häiritsevät geneettistä informaatiota. Siten keskeytyvän tasapainotilan teorian olettamat kokonaismutaatiot aiheuttavat "kokonaisvaltaista" eli suurta geneettisen informaation vähenemistä ja huononemista.

Lisäksi keskeytyvän tasapainotilan teoria romahtaa jo ensi askeleella kyvyttömyydessään vastata elämän alkuperää koskevaan kysymykseen, joka kumoaa myös uusdarwinilaisen teorian heti alkutarkastelussa. Koska edes yksittäinen proteiini ei ole voinut saada alkuaan sattumasta, on järjetöntä väitellä siitä, ovatko triljoonia tällaisia proteiineja sisältävät eliöt käyneet läpi "keskeytyvän" vai "asteittaisen" evoluution.

Tästä huolimatta nykyisin "evoluutiosta" keskusteltaessa mieleen tuleva malli on uusdarwinilainen. Seuraavissa luvuissa tarkastelemme ensin kahta uusdarwinilaisen mallin kuvitteellista mekanismia ja sitten fossiiliaineistoa testataksemme tätä mallia. Sen jälkeen paneudumme elämän alkuperän kysymykseen, joka kumoaa sekä uusdarwinilaisen mallin että kaikki muut evolutionistiset mallit kuten harppauksittaisen evoluution.

Ennen kuin ryhdymme tähän, voi olla hyödyllistä muistuttaa lukijaa siitä joka vaiheessa kohtaamastamme todellisuudesta, että evoluutiorakennelma on tarua ja suuri petos, täysin ristiriidassa todellisen maailman kanssa. Tätä rakennelmaa on käytetty maailman pettämiseen 140 vuoden ajan. Viimeisimpien tieteellisten löytöjen ansiosta sen puolustamisen jatkaminen on vihdoin tullut mahdottomaksi.

 
   
    

6 Dan Graves, Science of Faith: Forty-Eight Biographies of Historic Scientists and Their Christian Faith, Grand Rapids, MI, Kregel Resources. 
7 Science, Philosophy, And Religion: A Symposium, 1941, CH.13. 
8 Max Planck, Where is Science Going?, www.websophia.com/aphorisms/science.html..
9 H. S. Lipson, "A Physicist's View of Darwin's Theory", Evolution Trends in Plants, Vol 2, No. 1, 1988, p. 6..

10 Although Darwin came up with the claim that his theory was totally independent from that of Lamarck's, he gradually started to rely on Lamarck's assertions. Especially the 6th and the last edition of The Origin of Species is full of examples of Lamarck's "inheritance of acquired traits". See Benjamin Farrington, What Darwin Really Said, New York: Schocken Books, 1966, p. 64..

11.
Michael Ruse, "Nonliteralist Antievolution", AAAS Symposium: "The New Antievolutionism," February 13, 1993, Boston, MA.
12.Steven M. Stanley, Macroevolution: Pattern and Process, San Francisco: W. H. Freeman and Co. 1979, pp. 35, 159.

5 / total 23
You can read Harun Yahya's book Evoluution Petos online, share it on social networks such as Facebook and Twitter, download it to your computer, use it in your homework and theses, and publish, copy or reproduce it on your own web sites or blogs without paying any copyright fee, so long as you acknowledge this site as the reference.
About this site | Make your homepage | Add to favorites | RSS Feed
All materials can be copied, printed and distributed by referring to this site.
(c) All publication rights of the personal photos of Mr. Adnan Oktar that are present in our website and in all other Harun Yahya works belong to Global Publication Ltd. Co. They cannot be used or published without prior consent even if used partially.
© 1994 Harun Yahya. www.harunyahya.com - info@harunyahya.com
page_top