Evolution Hoax

Evoluution Petos

DOWNLOAD THE BOOK

Download (DOC)
Download (PDF)
Comments

CHAPTERS OF THE BOOK

< <
12 / total: 23
Evoluution Petos - Harun Yahya
EVOLUUTION PETOS
Darwinilaisuuden ja sen ideologisen perustan luonnontieteellinen romahdus
   

 


LUKU YHDEKSÄN

IHMISEN EVOLUUTION RAKENNELMA

Edellisissä luvuissa olemme nähneet, että luonnossa ei ole elävien olentojen kehittymistä aikaansaavia mekanismeja ja että eliölajit eivät ole syntyneet evoluutioprosessin tuloksina vaan lähinnä ilmaantuneet yhtäkkiä ja nykyisessä täydellisessä muodossaan. Toisin sanoen ne luotiin yksilöllisesti. Siten on ilmeistä, että myös "ihmisen evoluutio" on vain tarua eikä sitä koskaan todella tapahtunut.

Mitä evolutionistit siis esittävät tämän tarinan perustaksi?

Tämä perusta on lukuisien sellaisten fossiilien olemassaolo, joista evolutionistit voivat rakentaa kuvitteellisia tulkintoja. Historian aikana on elänyt yli 6 000 apinalajia, ja suurin osa niistä on kuollut sukupuuttoon. Nykyään maapallolla elää vain 120 apinalajia. Nämä noin 6000 apinalajia, joista suurin osa on sukupuuttoon kuolleita, muodostavat evolutionisteille rikkaan lähdeaineiston.

Evolutionistit laativat ihmisen evoluution rakennelman asettamalla joitain heidän tarkoitukseensa sopivia kalloja järjestykseen pienimmästä suurimpaan ja sirottelemalla niiden joukkoon joitain sukupuuttoon kuolleiden ihmisrotujen kalloja. Tämän rakennelman mukaan nykyajan ihmisillä ja suurilla apinoilla on yhteiset esi-isät. Nämä olennot kehittyivät ajan kuluessa, ja joistain tuli nykyajan apinoita, kun taas toista evoluution haaraa seuranneesta ryhmästä tuli nykyajan ihmisiä.

Kaikki paleontologiset, anatomiset ja biologiset löydöt ovat kuitenkin osoittaneet tämän väitteen yhtä keksityksi ja epäpäteväksi kuin kaikki muutkin evoluutioväitteet. Ei ole esitetty mitään päteviä ja todellisia todisteta, jotka vahvistaisivat yhteyden ihmisen ja apinan välillä - vain väärennöksiä, vääristymiä sekä harhaanjohtavia piirroksia ja kommentteja.

Fossiiliaineisto osoittaa, että kautta historian ihmiset ovat olleet ihmisiä ja apinat apinoita. Jotkut evolutionistien ihmisen esi-isiksi väittämät fossiilit liittyvät ihmisrotuihin, jotka elivät hyvin äskettäin, noin 10 000 vuotta sitten, ja katosivat. Lisäksi monilla nykyään elävillä ihmisyhteisöillä on samanlainen fyysinen ulkomuoto ja ominaisuudet kuin näillä sukupuuttoon kuolleilla ihmisroduilla, joita evolutionistit väittävät ihmisen esi-isiksi. Kaikki nämä ovat selviä todisteita siitä, että ihminen ei ole missään historian vaiheessa käynyt läpi evoluutioprosessia.

Tärkeintä on, että ihmisen ja apinoiden välillä on lukuisia anatomisia eroavuuksia ja että mikään niistä ei ole sellainen, joka voisi olla tuloksena evoluutioprosessista. Yksi näistä piirteistä on kaksijalkaisuus. Kuten kuvailemme myöhemmin yksityiskohtaisesti, kaksijalkaisuus on ihmiselle ominaista, ja se on yksi tärkeimmistä ihmisen eläimistä erottavista piirteistä.

Kuvitteellinen ihmisen sukupuu

Darwinilaisen väitteen mukaan nykyinen ihminen on kehittynyt joistain apinan kaltaisista olennoista. Tämän väitetyn evoluutioprosessin aikana, jonka oletetaan alkaneen neljä - viisi miljoonaa vuotta sitten, väitetään eläneen nykyisen ihmisen ja hänen esi-isänsä välisiä siirtymämuotoja. Tämän täysin kuvitteellisen rakennelman mukaan neljä peruskategoriaa ihmisen sukupuussa ovat:

1. Australopithecine (monikkomuoto sanasta Australopithecus)

2. Homo habilis

3. Homo erectus

4. Homo sapiens

Evolutionistit kutsuvat niin sanottuja ensimmäisiä ihmisen ja apinoiden yhteisiä esi-isiä nimellä "australopithecus", joka tarkoittaa "eteläisen Afrikan apina". Australopithecus on vain vanha sukupuuttoon kuollut apinalaji, jota oli useita tyyppejä. Jotkut niistä olivat voimakasrakenteisia, toiset pieniä ja hoikkia.

A SINGLE JAWBONE AS A SPARK OF INSPIRATION


The first Ramapithecus fossil found: a missing jaw composed of two parts. (on the right). The evolutionists daringly pictured Ramapithecus, his family and the environment they lived in, by relying only on these jawbones.

Evolutionistit luokittelevat ihmisen evoluution seuraavan vaiheen luokkaan "homo" eli "ihminen". Evoluutioväitteen mukaan homo-sarjan olennot olivat kehittyneempiä kuin australopithecus eivätkä eronneet kovin paljon nykyisestä ihmisestä. Meidän aikamme nykyihmisen eli homo sapiensin sanotaan muotoutuneen tämän lajinkehityksen viimeisessä vaiheessa.

Sellaiset fossiilit kuin Jaavan ihminen, Pekingin ihminen ja Lucy, jotka esiintyvät ajoittain tiedotusvälineissä ja löytyvät evolutionistisista julkaisuista ja oppikirjoista, kuuluvat johonkin edellä mainituista lajeista. Näiden lajien oletetaan myös haarautuvan alalajeiksi.

Jotkut menneisyyden ehdokkaat siirtymämuodoiksi, kuten ramapithecus, täytyi jättää pois ihmisen sukupuusta, kun niiden oli ymmärretty olleen tavallisia apinoit.69

Mutta laatimalla ketjun "australopithecine > homo habilis > homo erectus > homo sapiens" evolutionistit tarkoittavat, että kukin näistä lajeista on seuraavan esimuoto. Paleoantropologien äskettäiset löydöt ovat kuitenkin paljastaneet, että ustralopithecine, homo habilis ja homo erectus elivät eri puolilla maapalloa samanaikaisesti. Lisäksi tietty osa homo erectukseksi luokiteltavia ihmisiä on elänyt vielä varsin äskettäin. Homo sapiens neanderthalensis ja homo sapiens sapiens (nykyihminen) elivät samanaikaisesti samalla alueella. Tämä tilanne osoittaa aivan ilmeisesti pätemättömäksi väitteen, että niistä toinen olisi ollut toisen esimuoto.

Kaikki löydöt ja tieteelliset tutkimukset ovat olennaisesti paljastaneet, että fossiiliaineisto ei tue evolutionistien ehdottamaa evoluutioprosessia. Evolutionistien ihmisen esi-isiksi väittämät fossiilit kuuluvat todellisuudessa joko eri ihmisroduille tai apinalajeille.

Mitkä fossiilit sitten ovat ihmisiä ja mitkä apinoita? Onko mahdollista pitää mitään niistä siirtymämuotona? Saadaksemme vastaukset tarkastelemme kutakin luokkaa tarkemmin.

Australopithecus: apinalaji

Ensimmäinen luokka on nimetty "australopithecus" eli "eteläinen apina". Näiden olentojen oletetaan ilmaantuneen ensin Afrikkaan noin neljä miljoonaa vuotta sitten, ja niitä eli vielä miljoona vuotta sitten. Australopithecinen joukossa on eri luokkia. Evolutionistit olettavat ensimmäisen Australopithecus-lajin olleen a. afarensis. Sen jälkeen tuli a. africanus, jolla oli ohuemmat luut, ja sitten suhteellisen suuriluinen a. robustus.

Kaikki australopithecus-lajit ovat sukupuuttoon kuolleita apinoita, jotka muistuttavat nykyisiä apinoita. Niiden kallon tilavuus on sama tai pienempi kuin nykyisillä simpansseilla. Kuten simpansseilla, niillä käsissä ja jaloissa on ulkonevia osia, joita ne käyttävät puissa kiipeilemiseen, ja niiden jaloissa on tarttumistoiminto puun oksasta kiinni pitämistä varten. Ne ovat lyhyitä, enintään 130 cm:n pituisia, ja aivan kuin simpansseilla uros on naarasta suurempi. Monet piirteet, kuten kallon yksityiskohdat, silmien lähekkäisyys, terävät poskihampaat, alaleuan rakenne, pitkät käsivarret ja lyhyet alaraajat, todistavat, että nämä olennot eivät eronneet nykyisistä apinoista.

Evolutionistit väittävät, että vaikka australopithecinella oli apinan anatomia, ne kävelivät pystyasennossa kuin ihmiset ja toisin kuin apinat.

Sellaiset paleoantropologit kuin Richard Leakey ja Donald C. Johanson ovat puolustaneet tätä pystyssä kävelemisen väitettä vuosikymmenten ajan. Monet tiedemiehet ovat kuitenkin tehneet paljon tutkimusta australopithecinen luuston rakenteesta ja todistaneet tämän väitteen pätemättömyyden. Maailmankuulujen englantilaisen ja amerikkalaisen anatomin Lord Solly Zuckermanin ja professori Charles Oxnardin tekemät laajat tutkimukset erilaisista australopithecus-näytteistä ovat osoittaneet, että nämä olennot eivät olleet kaksijalkaisia vaan että ne liikkuivat samalla tavoin kuin nykyajan apinat. Englannin hallituksen toimeksianosta näiden fossiilien luita viidentoista vuoden ajan tutkinut Lord Zuckerman ja hänen viiden asiantuntijan ryhmänsä tulivat siihen johtopäätökseen, että australopithecine olivat vain tavallisia apinoita eivätkä missään tapauksessa kulkeneet kahdella jalalla, vaikka Zuckerman oli itse evolutionisti. 70 Vastaavasti toinen asiaa koskeneesta tutkimuksesta tunnettu evolutionisti Charles E. Oxnard piti australopithecinen luuston rakennetta samankaltaisena kuin nykyisten orankien.71 Lopulta vuonna 1994 Liverpoolin yliopiston tutkijaryhmä Englannissa käynnisti laajan tutkimuksen saavuttaakseen lopullisen johtopäätöksen. Viimein he päätyivät siihen, että "australopithecine olivat nelijalkaisia".72

Australopithecinella ei ole mitään yhteyttä ihmiseen ja ne ovat yksinkertaisesti sukupuuttoon kuollut apinalaji.

Homo habilis: ihmisenä esitetty apina

Suuret yhtäläisyydet australopithecinen ja simpanssien luuston ja kallon rakenteiden välillä ja sen väitteen kumoaminen, että australopithecine olisivat kävelleet kahdella jalalla, aiheuttivat suuria pulmia evolutionistisille paleoantropologeille. Syynä oli se, että kuvitteellisen evoluutiorakennelman mukaan homo erectus seurasi australopithecinea. Kuten etuliite "homo" eli "ihminen" osoittaa, homo erectus oli ihmisluokka ja sen luuranko on suora. Sen kallon tilavuus oli kaksinkertainen australopithecinen kalloihin verrattuna. Suora siirtymä australopithecinestä, simpanssien kaltaisista apinoista, homo erectukseen, jonka luuranko ei eronnut nykyisen ihmisen luurangosta, ei ole mahdollista edes evoluutioteorian mukaan. Siksi tarvitaan linkkejä eli siirtymämuotoja. Homo habiliksen käsite syntyi tästä tarpeesta.

Australopithecus Aferensis: An Extinct Ape


The first fossil found in Ethiopia, Hadar, which is to be supposed to belong to Australopithecus aferensis species: AL 288-1 or "Lucy". For a long time, evolutionists struggled to prove that Lucy could walk upright; but the latest research has definitely established that this animal was an ordinary ape with a bent stride.

 

AUSTRALOPITHECUS       MODERN CHIMP


Above is seen the skull of Australopithecus aferensis AL 444-2 fossil, and below is the skull of a contemporary ape. The obvious similarity verifies that A. aferensis is an ordinary ape species without any "human-like" features.

Homo habiliksen luokittelun esittivät 1960-luvulla Leakeyt, jotka olivat koko perhe "fossiilinmetsästäjiä". Leakeyien mukaan tällä uudella heidän homo habilikseksi luokittelemallaan lajilla oli suhteellisen suuri kallon tilavuus, kyky kävellä pystyasennossa ja käyttää kivisiä ja puisia työkaluja. Siten se olisi voinut olla ihmisen esi-isä.

Saman lajin 1980-luvun loppupuolella paljastuneet fossiilit muuttivat tämän näkemyksen täysin. Jotkut näihin uusiin fossiileihin nojautuvat tutkijat kuten Bernard Wood ja C. Loring Brace totesivat, että homo habilis, mikä tarkoittaa työkaluja käyttämään kykenevää ihmistä, pitäisi luokitella australopithecus habilikseksi, työkaluja käyttämään kykeneväksi eteläafrikkalaiseksi apinaksi, koska homo habiliksella oli paljon yhteisiä piirteitä australopithecus-apinoiden kanssa. Sillä oli pitkät käsivarret, lyhyet alaraajat ja apinamainen luuranko kuten australopithecinella. Sen sormet ja varpaat olivat kiipeämiseen soveltuvat. Sen alaleuan rakenne oli hyvin samanlainen kuin nykyisillä apinoilla. Sen 600 millilitran kallon tilavuus oli myös merkki siitä, että se oli apinoita. Evolutionistien erilaisena lajina esittelemä homo habilis oli siis todellisuudessa apinalaji niin kuin muutkin australopithecine.

Homo Habilis: Another Extinct Ape


 

For a long time, evolutionists argued that the creatures they called Homo habilis could walk upright. They thought that they had found a link stretching from ape to man. Yet, the new Homo habilis fossils Tim White unearthed in 1986 and named as OH 62 disproved this assertion. These fossil fragments showed that Homo habilis had long arms and short legs just like contemporary apes. This fossil put an end to the assertion proposing that Homo habilis was a bipedal being able to walk upright. In truth, Homo habilis was nothing but another ape species.

"OH 7 Homo habilis" seen on the down left has been the fossil which best defined the mandibular features of the Homo habilis species. This mandible fossil has big incisory teeth. Its molar teeth are small. The shape of the mandible is square. All these qualities make this mandible look very similar to that of today's apes. In other words, Homo habilis' mandible once more confirms that this being is actually an ape.

Seuraavina vuosina suoritetut tutkimukset osoittivat todella, että homo habilis ei eronnut australopithecinesta. Tim Whiten löytämä luurankofossiili OH62 näytti, että tällä lajilla oli pieni kallon tilavuus, pitkät käsivarret ja puissa kiipeilyn mahdollistavat lyhyet alaraajat, aivan kuten nykyisillä apinoilla.

Amerikkalaisen antropologin Holly Smithin vuonna 1994 tekemät yksityiskohtaiset analyysit osoittivat, että homo habilis ei ollut "homo" eli ihminen vaan apina. Smith totesi australopithecuksella, homo habiliksella, homo erectuksella ja homo neanderthalensilla tekemistään hammasanalyyseistä:

Kun rajoitamme analyysin näytteisiin, jotka täyttävät nämä kriteerit, solakoiden australopithecinen ja homo habiliksen hampaiston kehityksen mallit on luokiteltava afrikkalaisille apinoille kuuluviksi. Homo erectuksen ja homo neanderthalensin hampaistot ovat luokiteltavissa ihmismäisiksi.73

Saman vuoden aikana Fred Spoor, Bernard Wood ja Frans Zonneveld päätyivät samaan johtopäätökseen täysin eri menetelmällä. Menetelmä perustui vertailevaan analyysiin ihmisten ja apinoiden sisäkorvassa olevien tasapainon säilyttämisestä vastaavien kaarikäytävien välillä. Pystyssä kävelevän ihmisen kaarikäytävä erosi huomattavasti kumarassa kulkevien apinoiden kaarikäytävästä. Spoorin, Woodin ja Zonneveldin analysoimissa näytteissä australopithecinen ja lisäksi homo habiliksen sisäkorvan kaarikäytävät olivat samalaiset kuin nykyisten apinoiden. Homo erectuksen sisäkorvan kaarikäytävä oli samanlainen kuin nykyisen ihmisen. 74

Tämä löytö tuotti kaksi tärkeää tulosta:

1. Homo habilikseksi nimetyt fossiilit eivät todella kuuluneet "homo"-luokkiin eli ihmisiin vaan australopithecineen eli apinoihin.

2. Sekä homo habilis että australopithecine olivat kumarassa kulkevia olentoja ja niillä oli siten apinan luuranko. Niillä ei ole mitään yhteyttä ihmiseen.

Homo rudolfensis: väärin yhdistetyt kasvot

Homo rudolfensis on vuonna 1972 löydetyille fossiilin kappaleille annettu nimi. Tämän fossiilin edustama luokka nimettiin homo rudolfensikseksi, koska kappaleet löydettiin läheltä Rudolf-jokea Keniasta. Useimmat paleoantropologit myöntävät, että nämä fossiilit eivät kuulu erilliseen lajiin vaan että homo rudolfensikseksi kutsuttu olento oli todellisuudessa homo habilis.

Fossiilit esiin kaivanut Richard Leakey esitteli 2,8 miljoonan vuoden ikäiseksi väitetyn kallon "KNM-ER 1470" antropologian historian suurimpana löytönä, ja tällä oli kauaskantoisia vaikutuksia. Leakeyn mukaan tämä olento, jolla oli pieni kallon tilavuus kuten australopithecuksella mutta ihmismäiset kasvot, oli puuttunut linkki australopithecuksen ja ihmisen välillä. Pian kuitenkin paljastui, että kallon "KNM-ER 1470" ihmismäiset kasvot, jotka esiintyivät usein tieteellisten lehtien kansissa, olivat tulos - mahdollisesti tarkoituksellisesta - virheellisestä kallon osien yhdistämisestä. Ihmiskasvojen anatomiaa tutkinut professori Tim Bromage jäsenteli tätä tosiasiaa, jonka hän paljasti tietokonesimulaatioiden avulla vuonna 1992:

Kun se ("KNM-ER 1470") rekonstruoitiin ensimmäisen kerran, kasvot sovitettiin kalloon melkein pystysuoraan asentoon niin kuin nykyisen ihmisen litteät kasvot. Mutta äskettäiset anatomisten suhteiden tutkimukset ovat osoittaneet, että kasvojen on täytynyt olla huomattavasti ulospäin työntyneet, mikä on muodostanut apinamaisen, australopithecusta muistuttavan ulkonäön.75

Evolutionistinen paleontologi J. E. Cronin toteaa asiasta:

…sen suhteellisen karkeasti rakentuneet kasvot, litteähkö nenä-hammasvalli (naso-alveolar clivus) (joka muistuttaa australopithecuksen koveria kasvoja), matala (ohimoille sijoittuva) kallon enimmäisleveys, voimakkaasti koiramaiset posket ja (säilyneistä juurista päätellen) suuret poskihampaat ovat kaikki suhteellisen alkeellisia piirteitä, jotka liittävät näytteet a. africanuksen luokkaan.76

C. Loring Brace Michiganin yliopistosta päätteli saman tuloksena analyyseistä, joita hän teki kallon 1470 leuka- ja hammasrakenteilla. Hän sanoi, että leuan ja poskihampaat sisältävän osan koko osoitti kallolle 1470 kuuluneen täsmälleen samanlaiset kasvot ja hampaat kuin australopithecuksella.77

John Hopkins -yliopiston paleoantropologi Alan Walker, joka on tehnyt yhtä paljon tutkimusta KNM-ER 1470:lla kuin Leakey, puolustaa sitä kantaa, että tätä olentoa ei pitäisi luokitella "homoksi" eli sellaiseksi ihmislajiksi kuin homo rudolfensis tai homo habilis vaan se pitäisi lukea australopithecus-lajeihin.78

Sellaiset luokittelut kuin australopithecinen ja homo erectuksen välisiksi siirtymämuodoiksi väitetyt homo habilis ja homo rudolfensis ovat täysin kuvitteellisia. Kuten monet tutkijat ovat nykyään vahvistaneet, nämä olennot ovat australopithecus-sarjan jäseniä. Kaikki niiden anatomiset piirteet paljastavat, että kukin niistä on apinalaji.

Tämän tosiasian vahvisti kahden evolutionistisen antropologin Bernard Woodin and Mark Collardin Science-lehdessä vuonna 1999 julkistama tutkimus. Wood ja Mark selittivät, että homo habilis ja homo rudolfensis (kallo 1470) olivat kuvitteellisia luokkia ja että näihin luokkiin sijoitetut fossiilit pitäisi lukea australopithecus-sukuun.

Vielä myöhemmin fossiililajeja on luokiteltu homo-ryhmiin kuuluviksi niiden absoluuttisen kallontilavuuden sekä kielellistä kykyä, käden käyttöä ja kivityökalujen muotoilukykyä koskevien päätelmien perusteella. Harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta suvun määrittelyä ja käyttöä ihmisen evoluution yhteydessä, samoin kuin homo-ryhmän rajaamista on käsitelty ongelmattomana. Mutta… uusi tietoaines, tuoreet tulkinnat ja paleoantropologisen aineiston rajoitukset tekivät nykyiset ihmisen (homo) luokitteluperusteet pätemättömiksi.

… käytännössä ihmistä muistuttavia fossiileja sijoitetaan homo-ryhmään yhdellä tai useammalla neljästä perusteesta. … Nyt on kuitenkin ilmeistä, että mikään näistä neljästä kriteeristä ei ole tyydyttävä. Aivojen Rubicon-joki on ongelmallinen, koska absoluuttisen kallontilavuuden biologinen merkitys on kyseenalainen. Samoin on pakottavia todisteita siitä, että kielitoimintoja ei voi luotettavasti päätellä aivojen karkean ulkomuodon perusteella ja että kieleen liittyvät aivojen osat eivät ole niin hyvin paikallistettavissa kuin aikaisemmat tutkimukset olivat antaneet ymmärtää.

… Toisin sanoen homo-suku ei ole suku sellaisena kuin sen on oletettu olevan ja sisältävän alaluokat homo habilis ja homo rudolfensis. Siten homo habilis ja homo rudolfensis (tai homo habilis sensu lato niille, jotka eivät tunnusta alaluokkaa "varhainen homo") PITÄISI POISTAA homo-ryhmästä. Ilmeinen luokitteluvaihtoehto, joka olisi siirtää yksi tai molemmat näistä luokista olemassa olevaan "varhaisten ihmisen kaltaisten" luokkaan, ei ole ongelmaton. Mutta me suosittelemme, että toistaiseksi sekä homo habilis että homo rudolfensis siirretään australopithecus-sukuun.79

Woodin ja Collardin johtopäätökset vahvistavat sen, mitä olemme selittäneet. Menneisyydessä ei ole elänyt "alkeellisia ihmisen esi-isiä". Sellaisina esitetyt olennot olivat tosiasiassa apinoita ja ne on sijoitettava australopithecus-sukuun. Fossiiliaineisto osoittaa, että sukupuuttoon kuolleiden apinoiden ja aineistoon yhtäkkiä ilmaantuneen homon eli ihmislajin välillä ei ole kehityksellistä suhdetta.

Homo erectus ja sen jälkeläiset: ihmisiä

Evolutionistien mielikuvituksellisen rakennelman mukaan homo-lajin sisäinen kehitys on ollut seuraava: ensin homo erectus, sitten homo sapiens archaic ja Neanderthalin ihminen, myöhemmin Cro-Magnonin ihminen. Kaikki nämä luokat ovat todellisuudessa kuitenkin alkuperäisiä ihmisrotuja. Niiden väliset erot ovat yhtä suuria kuin inuiitin ja mustan afrikkalaisen, tai pygmin ja eurooppalaisen.

Homo erectus: An Ancient Human Race



Homo erectus means "upright man". All the fossils included in this species belong to particular human races. Since most of the Homo erectus fossils do not have a common characteristic, it is quite hard to define these men according to their skulls. This is the reason why different evolutionist researchers have made various classifications and designations. Above left is seen a skull which was found in Koobi Fora, Africa in 1975 which may generally define Homo erectus. Above right is a skull, Homo ergaster KNM-ER 3733, which has the obscurities in question.

The cranial capacities of all these diverse Homo erectus fossils surge between 900-1100 cc. These figures are within the limits of the contemporary human cranial capacity.

KNM-WT 15000 or Turkana Child skeleton on the right, is probably the oldest and the most complete human fossil ever found. Research made on this fossil which is said to be 1.6 million year old shows that this belongs to a 12 year old child who would become around 1.80 m. tall if he reached adolescence. This fossil which very much resembled to the Neanderthal race, is one of the most remarkable evidence invalidating the story of human's evolution.

The evolutionist Donald Johnson describes this fossil as follows: "He was tall and skinny. His body shape and the proportion of his limbs were the same as the current Equator Africans. The sizes of his limbs totally matched with that of the current white North American adults."

Tutkikaamme ensin homo erectusta, joka on mainittu alkeellisimpana ihmislajin edustajana. Termi homo erectus tarkoittaa "pystyssä kävelevää ihmistä". Evolutionistien on täytynyt erottaa nämä ihmiset aikaisemmista lisäämällä pystyssä kävelemisen ominaisuus, koska kaikki käytettävissä olevat homo erectuksen fossiilit ovat suoria sellaisessa määrin, jollaista ei ole havaittu missään australopithecuksen eikä homo habiliksen näytteissä. Homo erectuksen ja nykyisen ihmisen luurankojen välillä ei ole mitään eroa.

Ensisijainen syy siihen, että evolutionistit määrittelevät homo erectuksen primitiiviseksi on sen kallon tilavuus (900 - 1100 millilitraa), joka on pienempi kuin nykyihmisellä keskimäärin, ja sen voimakas ulkonevuus kulmakarvojen kohdalla. Nykyään elävissä kansoissa on kuitenkin monia, joilla on sama kallon tilavuus kuin homo erectuksella, esimerkiksi pygmit, ja on joitain muita rotuja, joilla on ulkonevat kulmat, esimerkiksi Australian aboriginaalit.

On yleisesti hyväksytty tosiasia, että erot kallon tilavuudessa eivät välttämättä merkitse eroja älykkyydessä tai kyvyissä. Älykkyys riippuu lähinnä aivojen sisäisestä rakenteesta, ei niinkään niiden tilavuudesta.80

Homo erectuksen tekivät tunnetuksi Aasiasta löydetyt fossiilit Pekingin ihminen ja Jaavan ihminen. Ajan mittaan kuitenkin ymmärrettiin, että nämä kaksi fossiilia eivät olleet luotettavia. Pekingin ihminen koostui joistain kipsiosasista, joiden alkuperäismallit olivat kadonneet, ja Jaavan ihminen oli pantu kasaan kallon kappaleista ja lantioluusta, joka oli löydetty metrien päästä ilman mitään merkkiä siitä, että nämä luut olivat kuuluneet samalle yksilölle. Tämän vuoksi Afrikasta löydetyt homo erectus -fossiilit ovat saaneet kasvavan mekityksen.(On myös huomautettava, että eräät evolutionistit sijoittivat jotkut homo erectus -fossiilit toiseen, homo ergasteriksi nimettyyn luokkaan. Heillä on tästä asiasta erimielisyyksiä. Tässä kaikkia näitä fossiileja käsitellään homo erectuksen luokkaan kuuluvina.)

Kuuluisin Afrikasta löydetty homo erectus -näyte on Keniasta Turkana-järven läheltä löydetty Narikotome homo erectus eli Turkana Boy. On vahvistettu, että tämä fossiili on jäänne 12-vuotiaasta pojasta, joka olisi nuoruusiässä ollut 1,83 m pitkä. Fossiilin luurangon rakenne ei eroa nykyihmisen luurangosta. Amerikkalainen paleoantropologi Alan Walker sanoi epäilevänsä, "ettei keskinkertainen patologi pystyisi erottamaan tätä fossiilia nykyihmisen luurangosta".81 Kallosta Walker sanoi, että "se näytti hyvin paljon Neanderthalin ihmisen kallolta".82 Kuten näemme seuraavassa luvussa, Neanderthalin ihmiset olivat moderni ihmisrotu. Siten myös homo erectus oli moderni ihmisrotu.

700 THOUSAND YEAR OLD MARINERS

"Early humans were much smarter than we suspected..."

News published in New Scientist on March 14th 1998 tells us that the humans called Homo Erectus by evolutionists were practicing seamanship 700 thousand years ago. These humans, who had enough knowledge and technology to build a vessel and possess a culture that made use of sea transport, can hardly be called "primitive".

Jopa evolutionisti Richard Leakey toteaa, että erot homo erectuksen ja nykyihmisen välillä eivät ole rodullista vaihtelua suurempia.

Voi myös nähdä eroja kallon tilavuudessa, kasvojen ulkonevuudessa, kulmien karkeudessa ja niin edelleen. Nämä erot eivät todennäköisesti ole ilmeisempiä kuin nykyisen ihmisen eri maantieteellisten rotujen välillä. Sellaista biologista muuntelua syntyy, kun populaatiot ovat toisistaan erotettuina huomattavan pitkiä aikoja.83

Professori William Laughlin teki laajoja tutkimuksia inuiiteilla ja Aleuttien saarten ihmisillä ja huomasi näiden ihmisten olevan merkittävästi homo erectuksen kaltaisia. Laughlin tuli siihen johtopäätökseen, että kaikki nämä eri muodot olivat nykyihmisen (homo sapiensin) eri rotuja.

Kun otamme huomioon valtavat erot sellaisten nykyisten kaukaisten ryhmien välillä kuin eskimot ja bushmannit, joiden tiedetään kuuluvaan samaan ja ainoaan homo sapiens -lajiin, tuntuu oikeutetulta päätellä että sinanthropos (homo erectus -näyte ALC) kuuluu tähän samaan monimuotoiseen lajiin.84

Se tosiasia, että homo erectus on tarpeeton luokka ja että homo erectus -luokkaan sijoitetut fossiilit eivät itse asiassa eroa niin paljon homo sapiensista, että niitä täytyisi pitää eri lajina, on viime aikoina kuultu tiedeyhteisössä yhä useammin. American Scientiest (Amerikkalainen tiedemies) -lehti teki kysymystä koskeneista keskusteluista yhteenvedon, ja vuonna 2000 järjestettiin aihetta käsitellyt konferenssi.

Useimmat Senckenbergin konferenssin osanottajat osallistuivat Michiganin yliopiston Milford Wolpoffin, Canberran yliopiston Alan Thornen ja heidän työtoveriensa käynnistämään kiihkeään väittelyyn homo erectuksen luokittelustatuksesta. He perutelivat voimakkaasti, että homo erectus ei ollut pätevä laji ja että se pitäisi poistaa luokittelujärjestelmästä kokonaan. Kaikki homo-suvun jäsenet ovat kahden miljoonan vuoden ajan ja nykypäivään asti kuuluneet samaan suuresti vaihtelevaan ja laajalle levinneeseen homo sapiens -lajiin ilman mitään luonnollisia katkoksia tai alaluokkia. Konferenssin aihetta, homo erectusta, ei ollut olemassa.85

"Homo erectusta ei ole" tarkoittaa, että homo erectus ei ole erillinen laji vaan kuuluu homo sapiens -lajiin.

Toisaalta on valtava kuilu homo erectuksen eli ihmisrodun ja sitä ihmisen evoluution rakennelmassa edeltäneiden apinoiden (australopithecuksen, homo habiliksen ja homo rudolfensiksen) välillä. Tämä tarkoittaa sitä, että ensimmäiset ihmiset ilmaantuivat fossiiliaineistoon äkkiä ja suoraan ilman mitään edeltävää kehityshistoriaa. Ei voi olla tämän suorempaa osoitusta siitä, että ihminen luotiin.

Tämän tosiasian myöntäminen on kuitenkin täysin vastoin evolutionistien dogmaattista filosofiaa ja ideologiaa. Tämän vuoksi he yrittävät esittää todellisuudessa ihmismäisen homo erectuksen puoliksi apinan kaltaisena olentona. He piirtävät homo erectus -rekonstruktioihinsa itsepintaisesti ihmisapinan kasvonpiirteet. Toisaalta he samanlaisilla piirtämismenetelmillä inhimillistävät australopithecuksen tai homo habiliksen kaltaisia apinoita. Tällä keinolla he pyrkivät lähentämään apinoita ja ihmisiä toisiinsa ja siten sulkemaan kuilua näiden erillisten luokkien välillä.

Neanderthalit


FALSE MASKS: Although no different from modern man, Neanderthals are still depicted as ape-like by evolutionists.

Neanderthalit olivat ihmisiä, jotka ilmaantuivat Eurooppaan yhtäkkiä 100 000 vuotta sitten ja katosivat tai sulautuivat - sekoittumalla toisiin rotuihin - hiljaisesti mutta nopeasti 35 000 vuotta sitten. Ne erosivat nykyihmisistä vain siten, että niiden luuranko oli karkeampi ja kallon tilavuus hieman suurempi.

Neanderthalit oli ihmisrotu, ja useimmat myöntävät nykyään tämän tosiasian. Evolutionistit ovat yrittäneet kovasti esittää ne "alkeellisena lajina". Kaikki löydöt ovat kuitenkin osoittaneet, etteivät ne eronneet nykyajan rotevasta kadunmiehestä. Aiheen huomattava asiantuntija, New Mexicon yliopiston paleoantropologi Erik Trinkaus kirjoittaa:

Neanderthalin luurankojäännösten ja nykyihmisen luurangon yksityiskohtainen vertailu ovat näyttäneet, ettei neanderthalin luurangossa ole mitään sellaista, mikä ratkaisevasta viittaisi nykyihmisen kykyjä vähäisempiin karkea- ja hienomotorisiin, älyllisiin tai kielellisiin kykyihin.86

Monet nykyiset tutkijat määrittelevät neanderthalin nykyihmisen alalajiksi ja kutsuvat sitä nimellä "homo sapiens neandertalensis". Löydöt todistavat, että neandethalit hautasivat vainajansa ja muotoilivat soittimia sekä että heillä oli kulttuuriyhteyksiä samaan aikaan eläneisiin homo sapiens sapiens -yhteisöihin. Täsmällisesti sanottuna neanderthalit olivat karkearakenteinen ihmisrotu, joka yksinkertaisesti katosi ajan mittaan.

Homo sapiens archaic, homo heilderbergensis ja Cro-Magnonin ihminen

Arkaainen homo sapiens on kuvitteellisessa evoluutiorakennelmassa viimeinen vaihe ennen nykyihmistä. Evolutionisteilla ei itse asiassa ole paljon sanottavaa näistä ihmisistä, koska niiden ja nykyihmisen välillä on vain hyvin pieniä eroja. Jotkut tutkijat jopa sanovat, että tämän rodun edustajia elää vielä nykyään, ja mainitsevat Australian aboriginaalit esimerkkinä. Kuten arkaaisella homo sapiensilla myös aboriginaaleilla on paksut ulospäin työntyvät kulmakarvat, sisään kääntyvä alaleuan rakenne ja hieman pienempi kallon tilavuus. Lisäksi on tehty tärkeitä löytöjä, jotka viittaavat, ettei ole kovin kauan siitä, kun sellaisia ihmisiä eli Unkarissa ja joissain Italian kylissä.

Neanderthals: A Robust People


Above is seen Homo sapiens Neanderthalensis, Amud 1 skull found in Israel. Neanderthal man is generally known to be robust yet short. However it is estimated that the owner of this fossil had been 1.80 m. high. His cranial capacity is the largest ever seen: 1740cc. Because of all these, this fossil is among the important pieces of evidence definitely destroying the claims that Neanderthals were a primitive species.

Evolutionistisessa kirjallisuudessa homo heilderbergensiksenä mainittu ryhmä on itse asiassa sama kuin homo sapiens archaic. Syynä siihen, että käytetään kahta eri termiä viittaamaan samaan ihmisrotuun, ovat käsitteelliset erimielisyydet evolutionistien välillä. Kaikki homo heilderbergensiksen ryhmään luokitellut fossiilit osoittavat, että 500 000 ja jopa 740 000 vuotta sitten ensin Englannissa ja myöhemmin Espanjassa eli anatomiselta rakenteeltaan nykyisten kanssa hyvin samanlaisia ihmisiä.

Cro-Magnonin ihmisen arvioidaan eläneen noin 30 000 vuotta sitten. Silä oli kupolin muotoinen kallo ja leveä otsa. Kallon tilavuus - 1600 ml - oli suurempi kuin nykyihmisellä keskimäärin. Kallossa oli leveä ulkonemat kulmakarvojen kohdalla ja ulkonema takana, mikä oli ominaista myös neanderthalin ja homo erectuksen kalloille.

Vaikka Cro-Magnonin ihmistä pidetään eurooppalaisena rotuna, sen kallon rakenne ja tilavuus näyttävät hyvin samanlaisilta kuin monien Afrikassa ja tropiikissa nykyään elävien kansojen. Tähän samanlaisuuteen nojautuen Cro-Magnonin arvellaan olleen arkaainen afrikkalainen rotu. Jotkin toiset paleoantropologiset löydöt ovat näyttäneet, että Cro-Magnonin ja neanderthalin rodut sekoittuivat toisiinsa ja loivat perustan nykyisille roduille. Lisäksi nykyään myönnetään, että Cro-Magnonin rodun edustajia elää edelleen eri puolilla Afrikkaa sekä Saluten ja Dordognen alueilla Ranskassa. Myös Puolassa ja Unkarissa on havaittu elävän ihmisiä, joilla on samanlaisia piirteitä.

Esi-isiensä kanssa samaan aikaan eläviä lajeja

Tähän mennessä tutkittu muodostaa selkeän kuvan. Ihmisen evoluution rakennelma on täysin kuvitteellinen. Jotta sellainen sukupuu olisi totta, olisi pitänyt tapahtua asteittainen kehitys apinasta ihmiseksi, ja tämän prosessin tallentava fossiiliaineisto olisi pitänyt löytyä. Apinoiden ja ihmisen välillä on kuitenkin valtava kuilu. Luurangon rakenne, kallon tilavuus ja sellaiset kriteerit kuin käveleminen pystyssä tai voimakkaasti eteenpäin kumartuneena erottavat ihmisen apinoista. (Edellä mainitun, vuonna 1994 tehdyn, sisäkorvan tasapainokäytävää koskeneen tutkimuksen perusteella australopithecus ja homo habilis luokiteltiin apinoiksi ja homo erectus ihmiseksi.)


26,000 YEAR OLD NEEDLE: An interesting fossil showing that the Neanderthals had knowledge of clothing: A needle 26,000 years old. (D. Johanson, B. Edgar From Lucy to Language, p. 99)

Toinen merkittävä löytö, joka todistaa, että näiden eri lajien välillä ei voi olla sukupuuta, on toistensa esi-isiksi ja seuraajiksi väitettyjen lajien eläminen samanaikaisesti. Jos, kuten evolutionistit väittävät, australopithecus muuntui homo habilikseksi ja tämä vuorostaan homo erectukseksi, niiden elinaikakausien olisi väistämättä pitänyt seurata toisiaan. Mitään tällaista kronologista järjestystä ei kuitenkaan ole.

Evolutionistien arvion mukaan australopithecus eli aikana noin neljä miljoonaa - noin miljoona vuotta sitten. Homo habilikseksi luokiteltujen olentojen on taas ajateltu eläneen noin 1,7 miljoonaa - 1,9 miljoonaa vuotta sitten. Homo rudolfensiksen, jonka on sanottu olevan edistyneempi olento, tiedetään olevan jopa 2,5 - 2,8 miljoonaa vuotta vanha. Toisin sanoen homo rudolfensis on melkein miljoona vuotta vanhempi kuin homo habilis, jonka pitäisi olla sen esi-isä. Toisaalta homo erectuksen ikä on peräti 1,6 - 1,8 miljoonaa vuotta, mikä tarkoittaa sitä, että sen näytteet ilmaantuivat maapallolle samana ajanjaksona kuin sen niin sanotun esi-isän, homo habiliksen.

Alan Walker vahvistaa tämän tosiasian toteamalla, että "Itä-Afrikasta on todisteita myöhään säilyneistä pienistä australopithecus-yksilöistä, jotka olivat samanaikaisia ensimmäisten homo habilisten, sitten homo erectusten kanssa. "87 Louis Leakey on löytänyt australopithecuksesen, homo habiliksen ja homo erectuksen fossiileja lähes rinnakkain Olduvain rotkon alueelta Bed II -kerroksesta.88

Mitä varmimmin mitään evolutionistien esittämän kaltaista sukupuuta ei ole. Harvardin yliopiston paleontologi Stephen Jay Gould selittää tämän evoluution umpikujan, vaikka hän on itse evolutionisti:

Mitä tikapuistamme on tullut, jos meillä on kolme samanaikaista ihmisen kaltaisten olentojen linjaa (a. africanus, karkeat australopithecine ja h. habilis), joista mikään ei selvästi polveudu toisesta? Mikään näistä kolmesta ei myöskään osoita mitään kehittymisen merkkejä esiintymisensä aikana.89

Kun siirrymme homo erectuksesta homo sapiensiin, näemme taas, ettei voi olla puhettakaan sukupuusta. On todisteita siitä, että homo erectus ja homo sapiens archaic elivät vielä niin myöhään kuin 27 000 vuotta sitten, jopa vielä 10 000 vuotta sitten. Kow:n suolta Australiasta on löydetty 13 000 vuotta vanhoja homo erectuksen kalloja. Jaavan saarelta löydettiin 27 000 vuotta vanha homo erectuksen kallo.90

Homo sapiensin salainen historia

One of the most popular periodicals of the evolutionist literature, Discover, put the 800 thousand-year-old human face on its cover with the evolutionists' question "Is this the face of our past?".

Kiinnostavin ja merkittävin tosiasia, joka mitätöi evoluutioteoriaan kuuluvan kuvitteellisen sukupuun koko perustan, on nykyihmisen odottamattoman pitkä historia. Paleonatropologinen aineisto paljastaa, että täsmälleen meidän näköisiämme homo sapiens -ihmisiä eli jo miljoona vuotta sitten.

Ensimmäiset tähän aiheeseen liittyvät löydöt teki Louis Leakey, kuuluisa evolutionistinen paleoantropologi. Leakey löysi vuonna 1932 Kanjeran alueelta Victoria-järven ympäristöstä Keniasta useita fossiileja, jotka kuuluivat pleistoseenikauden puoliväliin ja jotka eivät eronneet nykyihmisestä. Pleistoseenikauden puoliväli oli kuitenkin miljoona vuotta sitten.91 Koska nämä löydöt käänsivät evolutionistisen sukupuun ylösalaisin, jotkut evolutionistiset paleoantropologit torjuivat ne. Leakey kuitenkin väitti aina, että hänen arvionsa olivat oikeita.

Juuri kun tämä ristiriita oli vähällä unohtua, Espanjasta vuonna 1995 esiin kaivettu fossiili paljasti hyvin merkittävällä tavalla, että homo sapiensin historia oli paljon oletettua vanhempi. Tämän fossiilin löysi kolme Madridin yliopiston paleoantropologia Gran Dolinaksi kutsutusta luolasta Atapuercan alueelta. Fossiili kuului täysin nykyihmiseltä näyttäneen yksitoistavuotiaan pojan kasvoihin. Lapsi oli kuitenkin kuollut 800 000 vuotta sitten. Discover-lehti käsitteli aihetta yksityiskohtaisesti joulukuun 1997 numerossaan.

Löytö järkytti jopa Ferrerasin, Gran Dolinan kaivausten johtajan näkemyksiä. Ferreras sanoi:

Odotimme jotain suurta, jotain kookasta, jotain mahtipontista… tiedättehän, jotain "alkeellista". Oletuksemme 800 000 vuotta vanhasta pojasta oli jotain Turkanan pojan kaltaista. Ja löysimme täysin mykyaikaiset kasvot. Minulle tämä on kaikkein vaikuttavinta… Juuri tällaiset asiat ravistelevat ajatuksia. Jonkin näin odottamattoman löytäminen. Ei fossiilien löytäminen. Myös fossiilien löytäminen on odottamatonta, ja ei siinä mitään. Mutta vaikuttavinta on löytää menneisyydestä jotain, minkä ajatteli kuuluvan nykyisyyteen. Se on kuin löytäisi jotain niin kuin… kuin löytäisi kasettinauhurin Gran Dolinasta. Se olisi hyvin yllättävää.. Myöhäiseltä pleistoseenikaudelta ei odota löytävänsä kasettaja ja nauhureita. Nykyaikaisten kasvojen löytäminen on sama asia. Olimme hyvin hämmästyneitä, kun näimme ne kasvot.92

Tämä fossiili tähdensi sitä tosiasiaa, että homo sapiensin historian täytyy ulottua 800 000 vuotta taaksepäin. Ensi järkytyksestä toivuttuaan fossiilin löytäneet evolutionistit päättivät, että se kuului eri lajiin, koska evolutionistisen sukupuun mukaan homo sapiensin ei olisi pitänyt elää 800 000 vuotta sitten. Niinpä he tekaisivat kuvitteellisen lajin, homo antecessorin ja sijoittivat Atapuercan kallon tähän luokkaan.

1,7 miljoonaa vuotta vanha maja

On tehty monia löytöjä, jotka todistavat homo sapiensin eläneen jopa aikaisemmin kuin 800 000 vuotta sitten. Yksi niistä on Louis Leakeyn Olduvain rotkossa 1970-luvun alkupuolella tekemä löytö. Siellä, Bed II -kerroksessa Leakey sai selville, että australopithecus, homo habilis ja homo erectus elivät rinnakkain samanaikaisesti. Vielä mielenkiintoisempi oli Leakeyn samassa kerrostumasta (Bed II:sta) löytämä rakennelma. Leakey löysi sieltä kivimajan jäännökset. Tapahtuman epätavallinen puoli oli se, että löydetyn rakennuksen, jonka kaltaisia käytetään yhä joissain osissa Afrikkaa, on voinut rakentaa vain homo sapiens. Siten Leakeyn löytöjen mukaan australopithecuksen, homo habiliksen ja homo erectuksen sekä nykyihmisen on täytynyt elää rinnakkain noin 1,7 miljoonaa vuotta sitten.93 Tämä löytö tekee varmasti pätemättömäksi evoluutioteorian, jonka mukaan nykyihminen kehittyi apinan kaltaisista olennoista kuten australopithecuksesta.


Findings of a 1.7 million-year-old hut shocked the scientific community. It looked like the huts used by some Africans today.

Nykyihmisen jalanjäljet - 3,6 miljoonaa vuotta vanhat

Jotkut löydöt todella jäljittävät nykyihmisen alkuperän 1,7 miljoonan vuoden taakse. Yksi tärkeimpiä löytöjä ovat Mary Leakeyn Laetolista, Tansaniasta vuonna 1977 löytämät jalanjäljet. Nämä jäljet löydettiin 3,6 miljoonan vuoden ikäiseksi lasketusta kerrostumasta, eivätkä ne eronneet jäljistä, jotka nykyihminen olisi jättänyt.

Mary Leakeyn löytämiä jalanjälkiä tutki myöhemmin joukko kuuluisia paleoantropologeja kuten Don Johanson ja Tim White. Tulokset pysyivät samoina. He kirjoittivat:

Siitä ei ole epäilystäkään… Ne ovat nykyihmisen jalanjälkien kaltaiset. Jos yhden sellaisen jättäisi nyt Kalifornian hiekkarannalle ja neljävuotiaalta kysyttäisiin, mikä se on, hän sanoisi heti jonkun kävelleen siinä. Hän ei pystyisi erottamaan sitä sadoista muista hiekkarannan jalanjäljistä, eikä kukaan meistä pystyisi.94

Louis Robbins Pohjois-Carolinan yliopistosta esitti jalanjälkiä tutkittuaan seuraavat huomautukset:

Jalan kaari oli koholla - pienellä yksilöllä oli korkeampi kaari kuin minulla - ja isovarvas oli suuri ja linjassa seuraavan varpaan kanssa… Varpaat saavat otteen maasta niin kuin ihmisen varpaat. Tällaista ei näe muissa eläinkunnan muodoissa.95

Jalanjälkien morfologisen muodon tutkimukset näyttivät yhä uudelleen, että ne oli tunnustettava ihmisen jäljiksi ja nimenomaan nykyihmisen (homo sapiens) jäljiksi. Näitä jalanjälkiä myös tutkinut Russell Tuttle kirjoitti:

Pieni paljasjalkainen homo sapiens olisi voinut tehdä ne… Miltään erottuvilta morfologisilta piirteiltään niiden olentojen jalat, jotka tekivät nämä jäljet, eivät olisi olleet erotettavissa nykyihmisten jaloista.96

Jalanjälkien puolueeton tutkimus paljasti niiden todelliset tekijät. Todellisuudessa nämä jäljet koostuivat 20 fossiloituneesta kymmenvuotiaan nykyihmisen jalanjäljestä ja 27:stä vielä nuoremman nykyihmisen jalanjäljestä. He olivat varmuudella olleet kaltaisiamme nykyihmisiä.

Tämä tilanne teki Laetolin jalanjäljistä keskustelujen keskipisteen useiksi vuosiksi. Evolutionistiset paleoantropologit yrittivät epätoivoisesti keksiä jäljille selityksen, sillä heidän oli vaikea hyväksyä se tosiasia, että nykyihminen oli kävellyt maapallolla 3,6 miljoonaa vuotta sitten. "Selitys" alkoi muotoutua 1990-luvulla. Evolutionistit päättivät, että näiden jäkien pitäisi olla australopithecuksen jättämät, koska heidän teoriansa mukaan oli mahdotonta, että 3,6 miljoonaa vuotta sitten olisi elänyt homo-laji. Russell H. Tuttle kirjoitti artikkelissaan vuonna 1990:

Laetolin G-alueen 3,5 miljoonaa vuotta vanhat jalanjäljet muistuttavat tavanmukaisesti kengittä kulkevien nykyihmisten jälkiä. Mitkään niiden piirteistä eivät viittaa siihen, että Laetolin ihmisolennot olisivat olleet vähemmän kyvykkäitä kahdella jalalla kulkijoita kuin me olemme. Jos G-jalanjälkien ei tiedettäisi olevan niin vanhat, olisimme valmiit päättelemään, että ne on tehnyt suvun homo edustaja… Joka tapauksessa meidän on hyllytettävä löysät oletukset, että jäljet olisi tehnyt joku Lucyn kaltainen, australopithecus afarensis.97

Another example showing the invalidity of the imaginary family tree devised by evolutionists: a modern human (Homo sapiens) mandible aged 2.3 million

years. This mandible coded A.L. 666-1 was unearthed in Hadar, Ethiopia.

Evolutionist publications seek to gloss it over by referring to it as "a very startling discovery"... (D. Johanson, Blake Edgar, From Lucy to Language, p.169)

Nämä 3,6 miljoonaa vuotta vanhoiksi arvioidut jalanjäljet eivät ole voineet kuulua australopithecukselle. Ainoa syy, miksi niiden ajateltiin olevan australopithecuksen jättämät, oli se 3,6 mijoonan vuoden ikäinen vulkaaninen kerrostuma, josta ne löydettiin. Jäljet yhdistettiin australopithecukseen sen oletuksen perusteella, että ihmisiä ei olisi voinut elää niin varhaisena aikana.

Nämä Laetolin jälkien tulkinnat osoittavat hyvin tärkeän tosiasian. Evolutionistit eivät puolusta teoriaansa tieteellisten tosiasioiden perusteella vaan niistä huolimatta.

Tätä teoriaa tuetaan sokeasti mistään piittaamatta, siten että sen kanssa ristiriitaiset tosiasiat jätetään huomiotta tai vääristetään palvelemaan sen tarkoituksia.

Evoluutioteoria ei siis ole tiedettä vaan oppi, jota pidetään yllä tieteestä huolimatta.

Kahdella jalalla kävely evoluution umpikujana

Tähän mennessä käsitellyn fossiiliaineiston lisäksi myös ylipääsemättömät anatomiset kuilut ihmisen ja apinoiden välillä tekevät ihmisen evoluution kuvitelman pätemättömäksi. Yksi näistä kuiluista liittyy kävelemistapaan.

Ihmiset kävelevät pystyssä kahdella jalalla. Tämä on hyvin erikoinen liikkumisen tapa, jota ei esiinny millään muulla lajilla. Joillain eläimillä on rajoittunut kyky liikkua takajaloilla seisten. Sellaiset eläimet kuin karhut ja pienet apinat voivat liikkua tällä tavalla vain harvoin, esimerkiksi pyrkiessään tavoittamaan ruokaa, ja silloinkin vain lyhyen ajan. Normaalisti niiden luurangot nojautuvat eteenpäin ja ne liikkuvat neljällä jalalla.

Onko kahdella jalalla kulkeminen kehittynyt pienten apinoiden neljällä jalalla liikkumisesta kuten evolutionistit väittävät?

Ei tietenkään. Tutkimus on osoittanut, että kaksijalkaisuuden evoluutiota ei ole tapahtunut eikä sitä olisi voinut tapahtua. Ensiksikin kaksijalkaisuus ei ole kehityksellinen etu. Pienten apinoiden liikkumistapa on paljon helpompi, nopeampi ja tehokkaampi kuin ihmisen kaksijalkainen käynti. Ihminen ei voi niin kuin simpanssi hypätä puusta toiseen astumatta maahan eikä juosta 125 km:n tuntinopeudella niin kuin gepardi. Päinvastoin, kahdella jalalla kävelevä ihminen kulkee paljon hitaammin maassa. Samasta syystä ihminen on luonnossa yksi liikkumisen ja puolustautumisen suhteen kaikkein vähiten suojatuista lajeista. Evoluution logiikan mukaan apinoiden ei olisi pitänyt kehittyä omaksumaan kahdella jalalla kulkemista. Sen sijaan ihmisten olisi pitänyt kehittyä nelijalkaisiksi.

Toinen evoluutioväitteiden umpikuja on, että kaksijalkaisuus ei sovi darwinilaisuuden mukaiseen asteittaisen kehityksen malliin. Tämä evoluution perustan muodostava malli vaatii, että nelijalkaisuuden ja kaksijalkaisuuden välillä olisi yhdistävä askelma. Englantilainen paleoantropologi Robin Crompton osoitti vuonna 1996 tietokoneen avulla toteutetussa tutkimuksessaan, että yhdistävää askelmaa ei voi olla. Crompton tuli seraavaan johtopäätökseen: olento voi kävellä joko pystyssä tai neljällä jalalla.98 Välimuotokäynti ei ole mahdollinen, koska se kuluttaisi suunnattomasti energiaa. Tämän vuoksi puolittain kahdella jalalla kävelevää olentoa ei voi olla.

Ihmisen ja apinan välinen valtava kuilu ei rajoitu vain kaksijalkaisuuteen. Monia muita kysymyksiä - kuten aivojen kapasiteetti ja kyky puhua - on vielä selvittämättä. Evolutionistinen paleoantropologi Elaine Morgan tekee seuraavan tätä asiaa koskevan tunnustuksen:

Ihmisen neljä huomattavinta mysteeriä ovat: 1) Miksi he kävelevät kahdella jalalla? 2) Miksi he ovat kadottaneet turkkinsa? 3) Miksi heille on kehittynyt niin suuret aivot? 4) Miksi he oppivat puhumaan?

Oikeaoppiset vastaukset näihin kysymyksiin ovat: 1) Emme vielä tiedä. 2) Emme vielä tiedä. 3) Emme vielä tiedä. 4) Emme vielä tiedä. Kysymysten listaa voisi pidentää huomattavasti ilman mitään vaikutusta vastausten yksitoikkoisuuteen.99

Evoluutio - epätieteellinen usko


Recent researches reveal that it is impossible for the bent ape skeleton fit for quadripedal stride to evolve into upright human skeleton fit for bipedal stride.

Lordi Solly Zuckerman on yksi Englannin kuuluisimmista ja kunnioitetuimmista tiedemiehistä. Hän tutki fossiiliaineistoa ja teki monia yksityiskohtaisia tutkimuksia vuosien ajan. Hän sai lordin arvonimen tieteen hyväksi tekemistään palveluksista. Zuckerman on evolutionisti. Siksi hänen evoluutiota koskevia kommenttejaan ei voi pitää tahallisesti nurjina huomautuksina. Mutta tutkittuaan vuosien ajan ihmisen evoluution rakennelmaan liittyviä fossiileja hän teki sen johtopäätöksen, että väitetyn kaltaista sukupuuta ei todellisuudessa ole.

Zuckerman myös laatii mielenkiintoisen "tieteiden kirjon". Hän muodosti tieteiden kirjon, joka ulottuu hänen tieteellisinä pitämistään epätieteellisiin. Zuckermanin kirjon mukaan tieteellisimpiä eli konkreettisesta tietoaineksesta riippuvia tieteenaloja ovat kemia ja fysiikka. Niiden jälkeen tulevat biologiset tieteet ja sitten sosiaalitieteet. Spektrin äärimmäisessä päässä vähiten tieteellisinä pidettävien tieteiden paikalla ovat yliaistillisen havaitsemisen käsitteet kuten telepatia ja kuudes aisti - ja lopulta ihmisen evoluutio. Zuckerman selittää päättelyään:

Siirrymme sitten kokonaan pois objektiivisen totuuden alueelta sellaisille oletetun biologisen tiedon alueille kuin yliaistillinen havaitseminen ja ihmisen fossiilihistorian tulkinta, missä uskovalle on mikä tahansa mahdollista ja missä harras uskovainen pystyy joskus uskomaan useita ristiriitaisia asioita samanaikaisesti.100

Tärkeän ihmisen alkuperää käsittelevän julkaisun Discovering Archeology (Arkeologian löytäminen) päätoimittaja Robert Locke kirjoittaa: "Ihmisen esi-isien etsiminen saa aikaan enemmän kuumenemista kuin valaisua". Hän myös lainaa artikkelissaan kuuluisan evolutionistisen paleoantropologisen tiedemiehen Tim Whiten tunnustusta:

Olemme kaikki turhautuneita "kaikista niistä kysymyksistä, joihin emme ole pystyneet vastaamaan".101

Artikkelissa on katsaus ihmisen alkuperää koskevan evoluutioteorian umpikujasta ja aiheesta levitetyn propagandan perusteettomuudesta:

Mikään tieteenalue ei ehkä ole kiistanalaisempi kuin ihmisen alkuperän tutkimus. Johtavat paleontologit ovat erimielisiä jopa perustavimmista suuntaviivoista ihmisen sukupuussa. Uusia haaroja kasvaa suuren kohun säestäminä vain kuihtuakseen ja kuollakseen uusien fossiililöytöjen myötä.102

Saman tosiasian hyväksyi äskettäin myös tunnetun Nature-lehden päätoimittaja Henry Gee. Vuonna 1999 julkaistussa kirjassaan In Search of Deep Time (Syvää aikaa etsimässä) Gee mainitsee ihmisen evoluution kehitykselliset rakennelmat "ihmisen ennakkoluuloihin sopimaan muovattuina ja täydellisesti ihmisen keksiminä luomuksina" ja lisää:

Se, että poimitaan sarja fossiileja ja väitetään niiden muodostavan suvunkehityksen, ei ole testattavan tieteellisen hypoteesin laatimista vaan pätevyydeltään yhtä hyvä väite kuin iltasatu - huvittava, ehkä jopa rakentava, mutta ei tieteellinen.103

Mikä sitten on syynä siihen, että niin monet tiedemiehet pitävät niin tiukasti kiinni tästä opista? Miksi he ovat niin kovasti yrittäneet pitää teoriansa hengissä sen kustannuksella, että heidän on täytynyt hyväksyä lukemattomia ristiriitoja ja jättää huomiotta löytämiään todisteita?

Ainoa vastaus on heidän pelkonsa sitä tosiasiaa kohtaan, joka heidän täytyy kohdata, jos he luopuvat evoluutioteoriasta. Tämä tosiasia on se, että Jumala on luonut ihmisen. Ja evolutionistit eivät voi ennakko-oletustensa ja materialistisen filosofiansa vuoksi hyväksyä luomisen käsitettä.

Tästä syystä he pettävät itseään, samoin kuin maailmaa käyttämällä hyväkseen tiedotusvälineitä, joiden kanssa he ovat yhteistyössä. Jos he eivät löydä sopivia fossiileja, he "valmistavat" ne joko kuvitteellisten piirrosten tai keksittyjen mallien muodossa ja yrittävät antaa sen vaikutelman, että evoluution todistavia fossiileja on löydetty. Osa heidän materialistisen näkemyksensä jakavista tiedotusvälineistä yrittää myös pettää yleisöä ja juurruttaa evoluutioteorian ihmisten tietoisuuteen.

Kaikista heidän yrityksistään huolimatta totuus on ilmeinen. Ihminen ei tullut olevaksi evoluutioprosessin kautta vaan Jumalan luomana. Siksi ihminen on vastuussa Jumalalle, vaikka hän olisi kuinka haluton ottamaan vastuuta.

 
   
    

69 David Pilbeam, "Humans Lose an Early Ancestor", Science, April 1982, pp. 6-7.
70 C.C. Swisher III, W. J. Rink, S. C. Antón, H. P. Schwarcz, G. H. Curtis, A. Suprijo, Widiasmoro, "Latest Homo erectus of Java: Potential Contemporaneity with Homo sapiens in Southeast Asia", Science, Volume 274, Number 5294, Issue of 13 Dec 1996, pp. 1870-1874; also see, Jeffrey Kluger, "Not So Extinct After All: The Primitive Homo Erectus May Have Survived Long Enough To Coexist With Modern Humans, Time, December 23, 1996.
71 Solly Zuckerman, Beyond The Ivory Tower, New York: Toplinger Publications, 1970, pp. 75-94.
72 Charles E. Oxnard, "The Place of Australopithecines in Human Evolution: Grounds for Doubt", Nature, Vol 258, p. 389.

73 Holly Smith, American Journal of Physical Antropology, Vol 94, 1994, pp. 307-325. 
74 Fred Spoor, Bernard Wood, Frans Zonneveld, "Implication of Early Hominid Labryntine Morphology for Evolution of Human Bipedal Locomotion", Nature, vol 369, June 23, 1994, p. 645-648.
75 Tim Bromage, New Scientist, vol 133, 1992, p. 38-41.
76 J. E. Cronin, N. T. Boaz, C. B. Stringer, Y. Rak, "Tempo and Mode in Hominid Evolution", Nature, Vol 292, 1981, p. 113-122.
77 C. L. Brace, H. Nelson, N. Korn, M. L. Brace, Atlas of Human Evolution, 2.b. New York: Rinehart and Wilson, 1979.
78 Alan Walker, Scientific American, vol 239 (2), 1978, p. 54.
79 Bernard Wood, Mark Collard, "The Human Genus", Science, vol 284, No 5411, 2 April 1999, p. 65-71.
80 Marvin Lubenow, Bones of Contention, Grand Rapids, Baker, 1992, p. 83.
81 Boyce Rensberger, The Washington Post, November 19, 1984.
82 Ibid.
83 Richard Leakey, The Making of Mankind, London: Sphere Books, 1981, p. 62.
84 Marvin Lubenow, Bones of Contention, Grand Rapids, Baker, 1992. p. 136.
85 Pat Shipman, "Doubting Dmanisi", American Scientist, November- December 2000, p. 491.
86 Erik Trinkaus, "Hard Times Among the Neanderthals", Natural History, vol 87, December 1978, p. 10; R. L. Holloway, "The Neanderthal Brain: What Was Primitive", American Journal of Physical Anthropology Supplement, Vol 12, 1991, p. 94.
87 Alan Walker, Science, vol 207, 1980, p. 1103.
88 A. J. Kelso, Physical Antropology, 1st ed., New York: J. B. Lipincott Co., 1970, p. 221; M. D. Leakey, Olduvai Gorge, Vol 3, Cambridge: Cambridge University Press, 1971, p. 272.
89 S. J. Gould, Natural History, Vol 85, 1976, p. 30.
90 Time, November 1996.
91 L. S. B. Leakey, The Origin of Homo Sapiens, ed. F. Borde, Paris: UNESCO, 1972, p. 25-29; L. S. B. Leakey, By the Evidence, New York: Harcourt Brace Jovanovich, 1974.
92 "Is This The Face of Our Past", Discover, December 1997, pp. 97-100.
93  A. J. Kelso, Physical Anthropology, 1.b., 1970, pp. 221; M. D. Leakey, Olduvai Gorge, Vol 3, Cambridge: Cambridge University Press, 1971, p. 272.
94 Donald C. Johanson & M. A. Edey, Lucy: The Beginnings of Humankind, New York: Simon & Schuster, 1981, p. 250.
95 Science News, Vol 115, 1979, pp. 196-197.
96 Ian Anderson, New Scientist, Vol 98, 1983, p. 373.
97 Russell H. Tuttle, Natural History, March 1990, pp. 61-64.
98 Ruth Henke, "Aufrecht aus den Baumen", Focus, Vol 39, 1996, p. 178.
99 Elaine Morgan, The Scars of Evolution, New York: Oxford University Press, 1994, p. 5.
100 Solly Zuckerman, Beyond The Ivory Tower, New York: Toplinger Publications, 1970, p. 19.
101 Robert Locke, "Family Fights" Discovering Archaeology, July/August 1999, p. 36-39.
102 Ibid.
103 Henry Gee, In Search of Time: Beyond the Fossil Record to a New History of Life, New York, The Free Press, 1999, p. 126-127.

12 / total 23
You can read Harun Yahya's book Evoluution Petos online, share it on social networks such as Facebook and Twitter, download it to your computer, use it in your homework and theses, and publish, copy or reproduce it on your own web sites or blogs without paying any copyright fee, so long as you acknowledge this site as the reference.
About this site | Make your homepage | Add to favorites | RSS Feed
All materials can be copied, printed and distributed by referring to this site.
(c) All publication rights of the personal photos of Mr. Adnan Oktar that are present in our website and in all other Harun Yahya works belong to Global Publication Ltd. Co. They cannot be used or published without prior consent even if used partially.
© 1994 Harun Yahya. www.harunyahya.com - info@harunyahya.com
page_top