Evolution Hoax

Evoluution Petos

DOWNLOAD THE BOOK

Download (DOC)
Download (PDF)
Comments

CHAPTERS OF THE BOOK

< <
16 / total: 23
Evoluution Petos - Harun Yahya
EVOLUUTION PETOS
Darwinilaisuuden ja sen ideologisen perustan luonnontieteellinen romahdus
   

 


LUKU 13

EVOLUTIONISTIEN VÄITTEET JA TOSIASIAT

Edeltävissä luvuissa on tutkittu evoluutioteorian pätemättömyyttä fossiileista löydettyjen kehoihimme liittyvien todisteiden sekä molekyylibiologian näkökulmasta. Tässä luvussa käsitellään joitain biologisia ilmiöitä ja käsitteitä, joita evolutionistit ovat esittäneet teoreettisina todisteina. Nämä aiheet ovat erityisen tärkeitä, koska ne osoittavat, että evoluutiota tukevia tieteellisiä löytöjä ei ole, ja koska ne päinvastoin paljastavat evolutionistien käyttämien vääristelyjen ja pimitysten laajuuden.

Muunnokset ja lajit

Genetiikan käyttämä termi muunnos viittaa geneettiseen tapahtumaan, joka aiheuttaa tietyntyyppisen lajin yksilöille tai ryhmille erilaisia ominaisuuksia kuin toisilla on. Esimerkiksi kaikilla maapallon ihmisillä on pääasiassa sama geneettinen informaatio, mutta joillain on silmäpoimu, joillain punainen tukka ja joillain pitkä nenä ja jotkut ovat lyhyitä tämän geneettisen informaation muuntelumahdollisuuksien laajuuden perusteella.


DID WHALES EVOLVE FROM BEARS?
In The Origin of Species, Darwin asserted that whales had evolved from bears that tried to swim! Darwin mistakenly supposed that the possibilities of variation within a species were unlimited. 20th century science has shown this evolutionary scenario to be imaginary.

Evolutionistit väittävät lajinsisäistä muuntelua todisteeksi evoluutiosta. Muuntelu ei kuitenkaan muodosta todistetta evoluutiosta, koska muunnokset ovat tulosta vain jo olevan geneettisen informaation erilaisista yhdistelmistä eivätkä ne lisää uusia piirteitä geneettiseen informaatioon.

Muuntelu tapahtuu aina geneettisen informaation rajoissa. Tätä rajoitusta kutsutaan genetiikan tieteenalalla geenipooliksi. Kaikki geenipooliin sisältyvät lajin piirteet voivat muuntelun ansiosta tulla näkyviin erilaisilla tavoilla. Muuntelun vuoksi esimerkiksi matelijalajissa voi esiintyä muunnoksia, joilla on suhteellisesti pitemmät hännät tai lyhyemmät jalat, koska sekä pitkien että lyhyiden jalkojen informaatio sisältyy matelijan geenipooliin. Muuntelu ei voi kuitenkaan muuntaa matelijoita linnuiksi lisäämällä niille siipiä tai höyheniä tai muuttamalla niiden aineenvaihduntaa. Sellainen muutos vaatisi eliön geneettisen informaation lisääntymistä, mikä ei ole mitenkään mahdollista muuntelussa.

Darwin ei ollut tietoinen tästä tosiasiasta, kun hän muotoili teoriansa. Hän luuli, että muuntelulle ei ollut mitään rajoja. Vuonna 1844 kirjoittamassaan artikkelissa hän totesi: "Useimmat kirjoittajat uskovat, että luonnon muuntelulle on raja, vaikka minä en pysty löytämään yhtään tosiasiaa, johon tällaisen uskon voisi perustaa."150 Lajien synnyssä hän vetosi erilaisiin esimerkkeihin muuntelusta teoriansa tärkeimpinä todisteina.

Darwinin mukaan esimerkiksi eläinten kasvattajat, jotka risteyttivät erirotuista karjaa saadakseen aikaan parempia maidontuottajia, olisivat lopulta muuntaneet eläimet uudeksi lajiksi. Darwinin käsitys "rajattomasta muuntelusta" ilmenee parhaiten seuraavasta Lajien synnyn lauseesta:

En näe mitään vaikeuksia siinä, että karhujen rotu luonnonvalinnan kautta muuttuisi yhä enemmän vesieläimeksi tavoiltaan ja suuremmaksi suultaan, kunnes tuotettaisiin yhtä hirmuinen olento kuin valas.151

Syy siihen, miksi Darwin käytti niin kaukaa haettua esimerkkiä, oli tieteen alkeellinen ymmärryksen taso hänen aikanaan. Sen jälkeen, 1900-luvulla tiede on - eliöillä tehtyjen kokeiden tulosten perusteella - olettanut geneettisen vakauden periaatteen eli geneettisen homeostaasin. Tämän periaatteen mukaan mitkään paritusyritykset muunnelmien aikaansaamiseksi eivät olleet ratkaisevia ja eri eliölajien välillä on ehdottomia rajoja. Tämä tarkoitti sitä, että eläinten kasvattajien olisi täysin mahdotonta muuttaa karjaa toiseksi lajiksi risteyttämällä lajin eri muunnelma, kuten Darwin oli väittänyt.

Norman Macbeth, joka näytti darwinilaisuuden vääräksi kirjassaan Darwin Retried (Darwin uudelleen koeteltuna), toteaa:

Ongelman ydin on, vaihtelevatko eliöt todella rajattomassa määrin… Laji vaikuttaa vakaalta. Olemme kaikki kuulleet pettyneistä risteyttäjistä, jotka kehittivät työtään tiettyyn pisteeseen ja joutuivat kokemaan sen, että eläimet tai kasvit taantuivat työn aloitusvaiheen muotoon. Huolimatta kahden tai kolmen vuosisadan hellittämättömistä yrityksistä koskaan ei ole onnistuttu tuottamaan sinistä ruusua tai mustaa tulppaania.152

Kaikkien aikojen pätevimpänä risteyttäjänä pidetty Luther Burbank ilmaisi tämän tosiasian sanoessaan, että "mahdolliselle kehitykselle on rajat, ja nämä rajat noudattavat sääntöä". 153 Puhuessaan tästä aiheesta tanskalainen tiedemies W.L. Johannsen huomautti:

Darwinin ja Wallacen korostamia muunnelmia ei voi valikoivasti pakottaa tietyn rajan yli. Sellainen muuntelu ei sisällä äärettömän monimuotoisuuden salaisuutta.154

Vastustuskyky antibiooteille ja DDT-immuniteetti eivät ole todisteita evoluutiosta

Yksi niistä biologisista käsitteistä, joita evolutionistit pyrkivät esittämään teoriansa todisteena on bakteerien vastustuskyky antibiooteille. Melkein kaikki evolutionistiset lähteet mainitsevat antibioottiresistanssin "esimerkkinä eliöiden kehityksestä suotuisien mutaatioiden kautta". Samaa väitetään myös hyönteisistä, jotka kehittävät immuniteetin hyönteismyrkyille kuten DDT:lle.

Evolutionistit erehtyvät kuitenkin myös tässä asiassa.

Antibiootit ovat "tappajamolekyylejä", joita mikro-organismit tuottavat taistellakseen toisia mikro-organismeja vastaan. Ensimmäinen antibiootti oli Alexander Flemingin vuonna 1928 keksimä penisilliini. Mould oivalsi, että multa tuotti molekyylejä, jotka tappoivat stafylokokkibakteereja, ja tämä löytö merkitsi käännekohtaa lääketieteen historiassa. Mikro-organismeista saatuja antibiootteja käytettiin bakteereja vastaan, ja tulokset olivat toivottuja.

Pian löydettiin jotain uutta. Bakteerit rakensivat ajan mittaan immuniteetin antibiootteja vastaan. Mekanismi toimii näin: Suuri osa antibiooteille altistetuista bakteereista kuolee, mutta jotkut, joihin tämä antibiootti ei vaikuta, lisääntyvät nopeasti ja muodostavat kohta koko populaation. Siten koko populaatio tulee immuuniksi antibiooteille.

Evolutionistit yrittävät esittää tämän "bakteerien evoluutiona ympäristöön sopeutumisen kautta".

Totuus on kuitenkin hyvin erilainen kuin tämä pinnallinen tulkinta. Yksi tästä aiheesta yksityiskohtaisinta tutkimusta tehneistä tiedemiehistä on israelilainen biofyysikko Lee Spetner, joka tunnetaan myös vuonna 1997 julkaistusta kirjasta Not by Chance (Ei sattumalta). Spetner väittää, että bakteerien immuniteetti kehittyy kahden mekanismin kautta, mutta kumpikaan niistä ei muodosta todistetta evoluutioteorian puolesta. Nämä mekanismit ovat:

1) Bakteereissa jo olevien vastustuskykygeenien siirtäminen.

2) Vastustuskyvyn kehittyminen bakteereissa tuloksena mutaatioista johtuvasta geneettisen informaation menetyksestä.

Spetner selittää ensimmäistä mekanismia vuonna 2001 julkaistussa artikkelissa:

Jotkut bakteerit ovat varustettuja geeneillä, jotka antavat vastustuskyvyn näille antibiooteille. Tämä vastustuskyky voi ilmetä antibioottimolekyylin hajottamisena tai karkottamisena solusta. Organismit, joilla on tällaisia geenejä, voivat siirtää ne toisille bakteereille ja tehdä myös ne vastustuskykyisiksi. Vaikka vastustuskykymekanismit ovat antibioottikohtaisia, useimmat taudinaiheuttajabakteerit ovat onnistuneet sisällyttämään itseensä useita geenien sarjoja, jotka antavat niille vastustuskyvyn erilaisia antibiootteja vastaan.155

Spetner jatkaa sanomalla, että tämä ei ole "todiste evoluutiosta":

Antibioottiresistanssin hankkiminen tällä tavalla… ei ole sellainen, joka voisi palvella mallina evoluution selittämiseen tarvittavasta mutaatiosta. Teoriaa kuvaavien geneettisten muutosten pitäisi paitsi lisätä informaatiota bakteerin perimään, myös lisätä uutta informaatiota eliömaailmaan. Geenien horisontaalinen siirtäminen vain levittää ympäriinsä geenejä, jotka ovat jo jossain lajissa.156

Emme siis voi tässä tapauksessa puhua evoluutiosta, koska mitään uutta geneettistä informaatiota ei tuoteta. Bakteerien välillä yksinkertaisesti siirretään jo olemassa ollutta informaatiota.

Toinen immuniteetin muoto, mutaation tuloksena syntynyt, ei sekään ole esimerkki evoluutiosta. Spetner kirjoittaa:

Mikro-organismi voi joskus saada vastustuskyvyn antibiootille tuloksena jonkin nukleotidin sattumanvaraisesta korvautumisesta. Selman Waksmanin ja Albert Schatzin löytämä ja ensimmäisen kerran vuonna 1944 raportoima streptomysiini, on sellainen antibiootti, jolle bakteerit voivat hankkia vastustuskyvyn tällä tavalla. Mutta vaikka niiden prosessissa kokema mutaatio on mikro-organismille hyödyllinen streptomysiinin läsnä ollessa, se ei voi palvella prototyyppinä uusdarwinilaisen teorian tarvitsemista mutaatioista. Sen tyyppinen mutaatio, joka antaa vastustuskyvyn streptomysiinille, ilmenee ribosomissa ja hajottaa antibioottimolekyylin molekyylisen vastinparin. Tämä muutos mikro-organismin ribosomin pinnalla estää streptomysiinimolekyyliä kiinnittymästä ja toteuttamasta tehtäväänsä antibioottina. Ilmenee, että tässä hajottamisessa on kyse erottamiskyvyn menetyksestä ja siten informaation kadottamisesta. Olennaista on, että evoluutiota ei voida saavuttaa tämäntyyppisten mutaatioiden avulla, riippumatta siitä, kuinka paljon niitä tapahtuu. Evoluutio ei voi rakentua sellaisten kasautuvien mutaatioiden varaan, jotka vain vähentävät erottelukykyä.157

Bakteerin ribosomiin kohdistuva mutaatio siis tekee bakteerin vastustuskykyiseksi streptomysiinille. Syy tähän on mutaation hajottava vaikutus ribosomiin. Mitään uutta geneettistä informaatiota ei siis lisätä bakteeriin. Päinvastoin, ribosomin rakennetta hajoaa, toisin sanoen bakteeri tulee "vajaakykyiseksi". (On myös saatu selville, että mutanttibakteerin ribosomi on vähemmän toimintakykyinen kuin normaalin bakteerin.) Koska tämä vajaakykyisyys estää toimimasta antibioottia, jolla on ribosomiin kiinnittymisen mahdollistava toiminto, kehittyy antibioottiresistanssi.

Lisäksi ei ole mitään esimerkkejä mutaatiosta, joka "kehittäisi geneettistä tietoa".

Sama koskee immuniteettia, jonka hyönteiset kehittävät DDT:lle ja muille torjunta-aineille. Useimmissa tapauksissa käytetään jo olemassa olleita immuniteettigeenejä. Evolutionistinen biologi Francisco Ayala myöntää tämän tosiasian sanomalla: "Geneettiset muunnokset, joita tarvitaan vastustuskykyyn useimpia erilaisia torjunta-aineita vastaan, olivat ilmeisesti läsnä jokaisessa populaatiossa, joka altistettiin näille ihmisen kehittämille yhdisteille."158 Jotkut toiset mutaatiolla selitetyt esimerkit, kuten edellä esitetty ribosomeihin vaikuttavan mutaation esimerkki, ovat ilmiöitä, jotka aiheuttavat "geneettisen informaation vajavuutta" hyönteisissä.

Tässä tapauksessa ei voi väittää, että immuniteettimekanismit bakteereissa tai hyönteisissä muodostaisivat todisteita evoluutioteorian puolesta. Näin on siksi, että evoluutioteoria perustuu väitteeseen eliöiden kehittymisestä mutaatioiden kautta. Spetner kuitenkin selittää, että antibiootti-immuniteetti tai mikään muu biologinen ilmiö ei muodosta sellaista esimerkkiä mutaatiosta:

Makroevoluution vaatimia mutaatioita ei ole koskaan havaittu. Mitkään satunnaiset mutaatiot, jotka voisivat edustaa uusdarwinilaisen teorian mutaatioita ja joita on tutkittu molekyylitasolla, eivät ole lisänneet mitään uutta informaatiota. Kysymykseni on: Ovatko havaitut mutaatiot sellaisia, joita teoria tarvitsee tuekseen? Vastaukseksi muodostuu: Eivät ole.159

Virhepäätelmä surkastuneista elimistä

Kauan aikaa "surkastuneiden elinten" käsite esiintyi usein evolutionistisessa kirjallisuudessa todisteena evoluutiosta. Lopulta se siirrettiin hiljaa syrjään, kun se oli osoittautunut pätemättömäksi. Jotkut evolutionistit kuitenkin uskovat siihen yhä, ja aika ajoin joku yrittää esittää "surkastuneita elimiä" tärkeinä todisteina evoluutiosta.

"Surkastuneiden elinten" käsite otettiin käyttöön ensimmäisen kerran vuosisata sitten. Kuten evolutionistit esittivät asian, joidenkin eliöiden kehoissa oli joukko toimimattomia elimiä. Nämä elimet oli peritty esimuodoilta ja ne olivat käyttämättöminä vähitellen surkastuneet.


All instances of vestigial organs have been disproved in time. For example the semicircular fold in the eye, which was mentioned in the Origins as a vestigial structure, has been shown to be fully functional in our time, though its function was unknown in Darwin's time. This organ lubricates the eyeball.

Koko selitys oli kuitenkin aivan epätieteellinen ja perustui kokonaan riittämättömään tietoon. Nämä "toimimattomat elimet" olivat itse asiassa elimiä, joiden toimintoja ei ollut vielä selvitetty. Paras osoitus tästä oli vähittäinen mutta huomattava kato evolutionistien pitkässä surkastuneiden elinten luettelossa. S.R. Scadding, itsekin evolutionisti, yhtyi tähän Evolutionary Theory (Evoluutioteoria) -lehdessä julkaistussa artikkelissaan "Can vestigial organs constitute evidence for evolution?" ("Voivatko surkastuneet elimet muodostaa todisteen evoluutiosta?"):

Koska ei ole mahdollista yksiselitteisesti tunnistaa hyödyttömiä rakenteita ja koska käytetyn väitteen muoto ei ole tieteellisesti pätevä, päättelen, että surkastuneet elimet eivät muodosta erityistä todistetta evoluutioteorian puolesta.160

Saksalaisen anatomin R. Wiedersheimin vuonna 1895 laatima surkastuneiden elinten luettelo sisälsi suunnilleen sata elintä, muiden muassa umpilisäkkeen ja häntäluun. Tieteen edistyksen myötä saatiin selville, että itse asiassa kaikilla Wiedersheimin luettelon elimillä oli hyvin tärkeät tehtävänsä kehossa. Esimerkiksi saatiin selville, että umpilisäke, jonka piti olla surkastunut elin, oli itse asiassa kehon tulehduksia vastaan taisteleva imukudoselin. Tämä tosiasia tuli selväksi vuonna 1997: "Eräät muut kehon elimet ja kudokset - kateenkorva, maksa, perna, umpilisäke ja luuydin sekä pienet imukudoksen kasaumat kuten kitarisat ja ohutsuolen imukudos (Peyer's patch) - ovat myös osa imusuonistoa. Myös ne "auttavat kehoa taistelemaan tulehduksia vastaan"161

Saatiin myös selville, että samaan surkastuneiden elinten luetteloon kuuluneilla kitarisoilla oli merkittävä rooli kurkun suojelemisessa tulehduksilta, erityisesti murrosikään asti. Saatiin selville, että häntäluu selkärangan alapäässä tukee lantion alueen luita ja on joidenkin pienten lihasten yhtymäkohta. Seuraavina vuosina ymmärrettiin, että kateenkorva käynnistää kehon immuunijärjestelmän aktivoimalla T-solut ja että käpylisäke on vastuussa joidenkin tärkeiden hormonien erityksestä. Kilpirauhanen taas toimii vauvojen ja lasten tasaisen kasvun säätelyssä, ja aivolisäke valvoo monien hormoneja erittävien rauhasten oikeaa toimintaa. Kaikkia näitä pidettiin joskus "surkastuneina eliminä". Darwinin surkastuneeksi elimeksi mainitsema silmän puolikuupoimu vastaa itse asiassa silmäripsien puhdistuksesta ja voitelusta.

Surkastuneita elimiä koskevissa evolutionistien väitteissä oli hyvin tärkeä looginen virhe. Kuten selostettiin, evolutionistit väittivät, että eliöt ovat perineet surkastuneet elimet edeltäjiltään. Joitain ihmisen "surkastuneiksi" väitetyistä elimistä ei kuitenkaan ole niillä elävillä lajeilla, joiden kaltaisten väitetään olevan ihmisen esi-isiä. Esimerkiksi umpilisäkettä ei ole joillain apinalajeilla, joiden väitetään olevan ihmisen esi-isiä. Kuuluisa biologi H. Enoch, joka haastoi surkastuneiden elinten teorian, ilmaisi loogisen virheen seuraavasti:

Isoilla apinoilla on umpilisäke, kun taas niiden vähemmän välittömillä sukulaisilla, alemmilla apinoilla ei ole. Se esiintyy taas sellaisilla nisäkkäillä kuin opossumilla. Kuinka evolutionistit voivat selittää tämän? 162

Evolutionistien esittämä surkastuneiden elinten teoria sisältää yksinkertaisesti joukon vakavia loogisia virheitä, ja se on joka tapauksessa todistettu tieteellisesti virheelliseksi. Ihmiskehossa ei ole yhtään perittyä surkastunutta elintä, sillä ihmiset eivät kehittyneet muista olennoista sattuman tuloksena, vaan heidät luotiin nykyisessä, täydessä ja täydellisessä muodossaan.

Homologian myytti

Rakenteellista samanlaisuutta eri lajien välillä kutsutaan biologiassa homologiaksi. Evolutionistit yrittävät esittää nämä samanlaisuudet todisteina evoluutiosta.

Darwin ajatteli, että olennot, joilla oli samanlaisia (homologisia) elimiä, olivat kehityksellisessä suhteessa toisiinsa, ja että näiden elinten täytyi periytyä yhteiseltä esi-isältä. Tämän oletuksen mukaan, kun kyyhkysellä ja kotkalla on kummallakin siivet, niiden ja itse asiassa kaikkien siivekkäiden lintujen ajatellaan kehittyneen yhteisestä esi-isästä.

Homologia on pettävä väite, joka on kehitetty ilman minkään muun todisteen perustaa kuin ilmeisen fyysisen samankaltaisuuden. Tätä väitettä ei ole koskaan sitten Darwinin ajan todennettu yhdelläkään konkreettisella löydöllä. Mistään maakerroksesta kukaan ei ole koskaan löytänyt sellaisten eliöiden yhteisen esi-isän fossiilia, joilla on homologisia elimiä. Lisäksi seuraavat seikat tekevät selväksi, että homologia ei muodosta mitään todistetta siitä, että evoluutiota olisi tapahtunut.

1. Homologisia elimiä on täysin erilaisiin lajeihin kuuluvilla olennoilla, joiden välille evolutionistit eivät ole pystyneet rakentamaan minkäänlaista kehityksellistä suhdetta.

2. Joidenkin sellaisten eliöiden geneettiset koodit, joilla on homologisia elimiä, ovat keskenään äärimmäisen erilaiset.

3. Homologisten elinten sikiöaikainen kehitys on eri lajeilla täysin erilainen.

Kutakin näistä seikoista tarkastellaan erikseen.

Samanlaisia elimiä täysin erilaisilla elävillä lajeilla

On joukko homologisia elimiä sellaisilla erilaisilla lajeilla, joiden välille evolutionistit eivät ole pystyneet rakentamaan minkäänlaista kehityksellistä suhdetta. Siivet ovat esimerkki tästä. Paitsi linnuilla, myös lepakoilla, jotka ovat nisäkkäitä, ja hyönteisillä sekä jopa joillain dinosauruksilla, sukupuuttoon kuolleilla matelijoilla, on siivet. Edes evolutionistit eivät esitä kaikkien näiden neljän erilaisen eläinryhmän välistä kehityksellistä suhdetta tai sukulaisuutta.

Toinen huomiota herättävä esimerkki on eri lajien silmissä havaittu hämmästyttävä samankaltaisuus ja rakenteellinen yhdenmukaisuus. Esimerkiksi meritursas ja ihminen ovat äärimmäisen erilaiset lajit, joiden välillä kukaan ei todennäköisesti edes yritä ehdottaa kehityksellistä suhdetta, mutta niiden silmät ovat hyvin samanlaiset sekä rakenteeltaan että toiminnaltaan. Edes evolutionistit eivät väitä, että ihmisellä ja meritursaalla olisi ollut yhteinen esi-isä, jolta kumpikin olisi perinyt tällaiset silmät. Nämä ja lukuisat muut esimerkit vahvistavat, että evolutionistien väitteellä "homologisista elimistä todisteina elävien lajien kehittymisestä yhteisen esi-isän pohjalta" ei ole tieteellistä perustaa.

Itse asiassa homologisten elinten pitäisi hämmentää evolutionisteja enemmän. Homologian umpikuja korostuu kuuluisan evolutionistin Frank Salisburyn tunnustuksissa, jotka ilmenevät hänen lausumissaan siitä, miten äärimmäisen erilaiset eliöt saivat hyvin samanlaiset silmät:

Jopa jotain niin monimutkaista kuin silmä on ilmaantunut monta kertaa: esimerkiksi kalmarissa, selkärankaisissa ja niveljalkaisissa. On tarpeeksi vaikeaa selittää sellaisen elimen syntyminen kerran, mutta ajatus sellaisten tuottamisesta useita kertoja modernin synteettisen teorian mukaisella tavalla saa pääni pyörälle. 163

On monia olentoja, jotka huolimatta hyvin samanlaisesta fyysisestä ulkomuodostaan eivät anna mahdollisuuksia olettaa mitään kehityksellistä suhdetta. Esimerkki tästä ovat kaksi suurta nisäkäsluokkaa, istukalliset eläimet ja pussieläimet. Evolutionistit myöntävät, että nämä nisäkäsryhmät erosivat toisistaan nisäkkäiden kehityksen alkuvaiheessa ja kehittyivät täysin riippumatta toisistaan. On kuitenkin lukuisia lajeja, joilla on ulkonaisesti samannäköinen vastine näistä ryhmistä siinä, johon se ei itse kuulu, eli siitä täysin erilliseksi sanotussa ryhmässä.

Amerikkalaiset biologit Dean Kenyon ja Percival Davis huomauttavat:

Darwinilaisen teorian mukaan susien, kissojen, oravien, maasikojen, muurahaiskarhujen, myyrien ja hiirien malli kehittyi kaksi kertaa - kerran istukallisissa eläimissä ja toisen kerran, täysin itsenäisesti, pussieläimissä. Tämä johtaa hämmästyttävään väitteeseen, että satunnainen ohjaamaton mutaatioiden ja luonnonvalinnan prosessi jotenkin osui aivan samanlaisiin piirteisiin useita kertoja, laajasti toisistaan erossa olevissa organismeissa.164

Tällaiset erikoiset samanlaisuudet, joita evolutionistiset biologit eivät suostu tunnustamaan esimerkeiksi "homologiasta", näyttävät, että samanlaiset elimet eivät muodosta todistetta yhteisen alkuperän teesin puolesta.

Homologian geneettinen ja sikiönkehityksellinen umpikuja

Jotta evolutionistien homologiaa koskevat väitteet voisi ottaa vakavasti, erilaisten eliöiden samanlaisten elinten pitäisi myös olla koodattu samanlaisilla geneettisillä (homologisilla) DNA-koodeilla. Näin ei kuitenkaan ole. Useimmissa tapauksissa geneettinen koodaus on aivan erilainen. Lisäksi samanlaiset geneettiset koodit eri eliöiden DNA:ssa liittyvät usein täysin eri elimiin.

Australialainen biokemian professori Michael Denton kuvaa kirjassaan Evolution: A Theory in Crisis (Evoluutio - teoria kriisissä) homologian evolutionistisen tulkinnan geneettistä umpikujaa: "Homologiset rakenteet on usein yksilöity ei-homologisilla geneettisillä rakenteilla, ja homologian käsitteen voi vain harvoin laajentaa sikiönkehitykseen." 165

Kuuluisa esimerkki tästä aiheesta on "viiden sormen homologia", joka mainitaan lähes jokaisessa evolutionistisessa oppikirjassa. Nelijalkaisilla, siis maalla elävillä nisäkkäillä on viisi sormea tai varvasta kussakin etu- ja takajalassaan. Vaikka, kuten tunnettua, jalat eivät aina näytä viisisormisilta, niitä voi pitää sellaisina luuston rakenteen perusteella. Sammakon, liskon, oravan ja apinan etu- ja takajalat ovat tällaiset. Myös lintujen ja lepakoiden luuston rakenteessa on tämä perusmalli.

Evolutionistit ovat väittäneet kaikkien näiden olentojen kehittyneen samasta esi-isästä, ja tämä seikka mainittiin lähes kaikissa biologian peruslähdeteoksissa kautta 1900-luvun hyvin vahvana todisteena evoluutiosta. 1980-luvun geneettiset löydöt kumosivat tämän evolutionistisen väitteen. Oivallettiin, että viisisormisen raajan malli oli eri eläinlajeilla hyvin erilaisten geenien kontrolloima.

Evolutionistinen biologi William Fix kuvaa tämän evolutionistisen teesin romahtamista näin:

Vanhemmat evoluution oppikirjat antoivat suuren merkityksen homologian ajatukselle ja osoittivat ilmeisiä samankaltaisuuksia eri eläinten raajojen luuston välillä. Viisisorminen raajan malli on ihmisen kädessä, linnun siivessä ja valaan räpylässä, ja tämän väitetään osoittavan yhteistä alkuperää. Tämä teoria olisi hyvin järkevä, jos nämä rakenteet välittyisivät samanlaisten geeniyhdistelmien avulla, jotka vaihtelisivat ajoittain mutaatioiden ja niiden pohjalta luonnonvalinnan kautta. Valitettavasti näin ei kuitenkaan ole. Nyt tiedetään, että eri eliöillä täysin erilaiset geeniyhdistelmät tuottavat nämä homologiset elimet. Näin on romahtanut se homologiaa koskeva teoria, että yhteinen esi-isä olisi luovuttanut edelleen samanlaiset geenit…166

Toinen seikka on, että jotta evolutionistista homologiaväitettä voisi pitää pätevänä, sikiönkehityksen (kehityksellisten vaiheiden munassa tai kohdussa) täytyisi olla vastaavat eläimillä, joilla on homologisia elimiä. Sellaisten elinten sikiönkehitys on tosiasiassa täysin erilainen kaikilla elävillä lajeilla.

Johtopäätöksenä voi sanoa, että geneettinen ja sikiönkehityksellinen tutkimus on todistanut, että homologian käsitettä, jonka Darwin määritteli todisteeksi siitä, että elävät olennot ovat kehittyneet yhteisestä esi-isästä, ei voi mitenkään pitää minään todisteena.

Tässä mielessä tieteen voi sanoa yhä uudestaan todistaneen darwinilaiset väitteet vääriksi.

Molekyylisen homologian väitteen pätemättömyys

Evolutionistien väitteet homologiasta evoluution todisteena eivät ole pätemättömiä vain elinten tasolla vaan myös molekyylien tasolla. Evolutionistit sanovat, että eri elävien lajien DNA-koodit ja proteiinien rakenteet ovat samanlaisia ja että tämä samanlaisuus on todiste elävien lajien kehittymisestä joko yhteisestä esi-isästä tai toisistaan.

Molekyylivertailujen tulokset eivät todellisuudessa toimi lainkaan evoluutioteorian eduksi. Hyvin samanlaisilta tai sukulaisilta vaikuttavien lajien välillä on suunnattomia molekyylisiä eroavuuksia. Esimerkiksi sytokromi-C:n, hengitykselle välttämättömän proteiinin rakenne on uskomattoman erilainen samaan luokkaan kuuluvilla eliöillä. Tästä aiheesta tehdyn tutkimuksen mukaan kahden eri matelijalajin välillä ero on suurempi kuin linnun ja kalan tai kalan ja nisäkkään välillä. Toinen tutkimus on näyttänyt, että molekyyliset erot joidenkin lintujen välillä ovat suuremmat kuin samojen lintujen ja nisäkkäiden välillä. On myös saatu selville, että molekyylinen ero hyvin samanlaisilta vaikuttavien bakteerien välillä on suurempi kuin ero nisäkkäiden ja sammakkoeläinten tai hyönteisten välillä.167 Samanlaisia vertailuja on tehty hemoglobiinin, myoglobiinin, hormonien ja geenien välillä, ja vertailuista on tehty vastaavia päätelmiä.168

Näistä ja näihin liittyvistä löydöistä tohtori Michael Denton huomauttaa:

Jokainen luokka molekyylitasolla on ainutlaatuinen, eristetty ja kytkemätön välittäviin muotoihin. Siten molekyylit eivät - kuten eivät fossiilitkaan - ole onnistuneet tuottamaan niitä saavuttamattomia välittäviä muotoja, joita evoluutiobiologia on niin kauan etsinyt. Molekyylitasolla mikään organismi ei ole "esimuoto", "alkeellinen" tai "edistynyt" verrattuna sukulaisiinsa. On hyvin todennäköistä, että jos molekyylitodisteet olisivat olleet käytettävissä vuosisata aikaisemmin… orgaanisen evoluution ajatusta ei olisi koskaan hyväksytty.169

1990-luvulla eliöiden geneettisten koodien tutkimus pahensi evoluutioteorian tässä asiassa kohtaamaa kiusallista tilannetta. Näissä tutkimuksissa, toisin kuin aikaisemmissa, vain proteiinisarjoja koskevissa vertailuissa, ribosomi-RNA:n (rRNA:n) sarjoja verrattiin ja pyrittiin lopulta vahvistamaan "kehityksellinen puu". Evolutionistit kuitenkin pettyivät tuloksiin. Ranskalaisten biologien Hervé Philippen ja Patrick Forterren mukaan, "kun käytettävissä oli yhä enemmän sarjoja, ilmeni, että useimmat proteiineihin perustuvat suvunkehityspuut olivat ristiriidassa sekä keskenään että rRNA-puun kanssa". 170


Professor Michael Denton: "Evolution is a theory in crisis"

rRNA-vertailujen lisäksi myös eliöiden geenien DNA-koodeja on verrattu, mutta tulokset ovat olleet päinvastaisia kuin evoluutioteorian olettama "elämän puu". Molekyylibiologit pohtivat tätä artikkelissaan vuonna 1999:

Tiedemiehet alkoivat analysoida joukkoa eri eliöiden geenejä ja saivat selville, että niiden suhteet toisiinsa olivat ristiriidassa pelkästään rRNA-analyysistä peräisin olevan kehityksellisen elämän puun kanssa. " 171

Proteiinien vertailut sen enempää kuin rRNA:n tai geenien vertailut eivät vahvistaneet evoluutioteorian oletuksia. Carl Woese, arvossapidetty biologi Illinoisin yliopistosta sanoo:

Monista yksittäisistä proteiinien suvunkehityspuista ei ole tähän mennessä muodostunut yhtenäistä organismien suvunkehityspuuta. Suvunkehityksellistä yhteensopimattomuutta näkee kaikkialla universaalissa puussa, sen juurissa samoin kuin sen päähaaraumissa, sekä eri ryhmien sisällä että niiden välillä, ja itse pääryhmien muodostumisessa." 172

Se tosiasia, että molekyylivertailut eivät ole suotuisia evoluutioteorialle vaan lähinnä sen vastaisia, myönnetään myös Science-lehdessä vuonna 1999 julkaistussa artikkelissa "Is it Time to Uproot the Tree of Life?" ("Onko aika repiä elämän puu maasta?"). Tässä Elizabet Pennisin kirjoittamassa artikkelissa todetaan, että Darwinilaisten biologien elämän puuta valaistakseen tekemät geneettiset analyysit ja vertailut antoivat itse asiassa suorastaan päinvastaisia tuloksia, ja sanotaan, että "uusi tietoaines samentaa kehityksellistä kuvaa":

Viime vuonna tarkastellessaan yli tusinan mikro-organismin vastasarjoitettuja geenistöjä biologit ajattelivat, että tämä tietoaines voisi tukea hyväksyttyjä elämän varhaisvaiheiden suuntaviivoja. Heidän löytönsä saattoi heidät kuitenkin ymmälle. Silloin käytettävissä olleet geenistöt eivät vain selkiyttäneet kuvaa siitä, miten elämä on kehittynyt, vaan hämmensivät sitä. Ja nyt, kun käytettävissä on kahdeksan mikrobien geenisarjaa lisää, tilanne on muuttunut vielä hämmentävämmäksi. Monet evolutionistiset biologit olivat ajatelleet, että he pystyisivät näkemään karkeasti elämän kolmen kuningaskunnan alut… Kun täydet DNA-sarjat avasivat mahdollisuudet verrata toisenlaisia geenejä, tutkijat odottivat voivansa yksinkertaisesti lisätä yksityiskohtia tähän puuhun. Mutta "mikään ei olisi voinut olla kauempana totuudesta", sanoi Claire Fraser, Rockvillen, Marylandin, geenitutkimuslaitoksen (The Institute for Genomic Research TIGR) johtaja. Sen sijaan vertailut ovat tuottaneet monia elämän puun versioita, jotka eroavat rRNA-puusta ja ovat ristiriidassa myös keskenään…173

Mitä enemmän tutkimusta tehdään, sitä enemmän homologiakäsite kadottaa perustaansa. Vertailut rRNA:n, geenien ja proteiinien välillä paljastavat, että evoluutioteorian läheisiksi sukulaisiksi väittämät eliöt ovat itse asiassa täysin erillisiä. 88 proteiinisarjaa käyttänyt vuonna 1996 suoritettu tutkimus luokitteli kaniinit kädellisten, ei jyrsijöiden, kanssa samaan ryhmään. 19 eläinlajin 13 geenistä vuonna 1998 tehty tutkimus sijoitti merisiilit selkäjänteellisten joukkoon. Toinen vuoden 1998 tutkimus, joka perustui 12 proteiiniin, sijoitti lehmät lähemmäs valaita kuin hevosia. Molekyylibiologi Jonathan Wells tekee tilanteesta yhteenvedon:

Epäjohdonmukaisuudet eri molekyylien perusteella rakennetuissa puissa ja joistain molekyylianalyyseistä seuraavat eriskummalliset puut ovat nyt syösseet molekyylisen suvunkehitystutkimuksen kriisiin.174

Sikiönkehitykseen liittyvän biogeneettisen kehitysteorian myytti

Aikaisemmin "rekapitulaatioteoriaksi" eli biogeneettiseksi kehitysteoriaksi kutsuttu teoria on kauan sitten syrjäytetty tieteellisestä kirjallisuudesta, mutta jotkut evolutionistiset julkaisut esittävät sen yhä tieteellisen todellisuuden osana. Termi rekapitulaatio (recapitulation) on tiivistelmä evolutionistisen biologin Ernst Haeckelin 1800-luvun lopulla esittämästä sanonnasta "yksilönkehitys toistaa (recapitulates) suvunkehitystä".


Haeckel was an evolutionist even more ardent than Darwin in many respects. For this reason, he did not hesitate to distort the scientific data and devise various forgeries.

Tämä Haeckelin esittämä teoria väittää, että elävä sikiö kokee uudelleen esi-isiensä oletetusti läpikäymän evoluutioprosessin. Hän olettaa, että äidin kohdussa kehittymisen aikana ihmissikiö ilmentää ensin kalan, sitten matelijan ja lopulta ihmisen ominaisuuksia.

Teorian esittämisen jälkeisinä vuosina on todistettu, että se on täysin väärä. Nyt tiedetään, että ihmissikiöön varhaisvaiheessa ilmestyvät "kidukset" ovat tosiasiassa keskikorvan kanavan, lisäkilpirauhasen ja kateenkorvan alkuvaiheet. Sikiön osa, joka samastettiin munan keltuaispussiin, paljastui verta sikiölle luovuttavaksi pussiksi. Haeckelin ja hänen seuraajiensa hännäksi tunnistama osa on tosiasiassa selkäranka, joka muistuttaa häntää vain koska se muotoutuu ennen jalkoja.

Nämä ovat yleisesti tunnustettuja tosiasioita tieteen maailmassa, ja jopa evolutionistit itse tunnustavat ne. George Gaylord Simpson, yksi uusdarwinilaisuuden perustajista, kirjoittaa:

Haeckel lausui tähän liittyvän kehityksellisen periaatteen väärin. Nyt on vakaasti vahvistettu, että yksilönkehitys ei seuraa suvunkehitystä.175

American Scientist -lehdessä julkaistusta artikkelista voimme lukea:

Biogeneettinen laki on varmasti kuollut kuin kivi. 1950-luvulla se lopulta karkotettiin biologian oppikirjoista. Jo 1920-luvulla se oli kuollut sukupuuttoon vakavan teoreettisen tutkimuksen aiheena.176

Toinen kiinnostava näkökanta oli Ernst Haeckel itse, huijari, joka väärensi omat piirroksensa tukemaan esittämäänsä teoriaa. Haeckelin väärennökset näyttivät, että ihmisen ja kalan sikiöt muka muistuttavat toisiaan. Kun hän jäi kiinni, hänen ainoa puolustuksensa oli, että toiset evolutionistit olivat tehneet samanlaisia rikkomuksia.

Tunnustettuani sovittelevasti "väärennökset" minun pitäisi tuntea velvollisuudekseni pitää itseäni tuomittuna ja tuhottuna, ellen voisi lohdukseni nähdä rinnallani vangittavien penkissä satoja kanssarikollisia, heidän joukossaan monia luotetuimmista havainnoitsijoista ja arvostetuimmista biologeista. Suuri enemmistö kaikista kaavioista parhaissa biologian oppikirjoissa, kirjoitelmissa ja tieteellisissä lehdissä joutuisi samassa määrin väärennösväitteiden kohteeksi, sillä ne ovat kaikki epätäsmällisiä ja enemmän tai vähemmän paranneltuja, järjesteltyjä ja rakennettuja.177

HUMAN EMBRYOS DO NOT HAVE GILL SLITS

 

Once defined as an inheritance from past ancestors, the folds on the human embryos are now redefined. It has been shown that human embryos do not recapitulate evolutionary history of man.

On todellakin "satoja kanssarikollisia, heidän joukossaan monia luotetuimmista havainnoitsijoista ja arvostetuimmista biologeista", joiden tutkimukset ovat täynnä ennakkokäsityksiin perustuvia päätelmiä, vääristelyjä ja jopa väärennöksiä. Näin on, koska he ovat kaikki sitoutuneet kannattamaan evoluutioteoriaa, vaikka sen tueksi ei ole lainkaan tieteellisiä todisteita.

 
   
    

150 Loren C. Eiseley, The Immense Journey, Vintage Books, 1958, p. 186.
151 Charles Darwin, The Origin of Species: A Facsimile of the First Edition, Harvard University Press, 1964, p. 184.
152 Norman Macbeth, Darwin Retried: An Appeal to Reason, Harvard Common Press, New York: 1971, p. 33.
153 Ibid, p. 36.
154 Loren Eiseley, The Immense Journey, Vintage Books, 1958. p. 227.
155 Dr. Lee Spetner, "Lee Spetner/Edward Max Dialogue: Continuing an exchange with Dr. Edward E. Max", 2001, http://www.trueorigin.org/spetner2.ap.
156 Ibid.
157 Ibid.
158 Francisco J. Ayala, "The Mechanisms of Evolution", Scientific American, Vol. 239, September 1978, p. 64.
159 Dr. Lee Spetner, "Lee Spetner/Edward Max Dialogue: Continuing an exchange with Dr. Edward E. Max", 2001, http://www.trueorigin.org/spetner2.ap.
160 S. R. Scadding, "Do 'Vestigial Organs' Provide Evidence for Evolution?", Evolutionary Theory, Vol 5, May 1981, p. 173
161 The Merck Manual of Medical Information, Home edition, New Jersey: Merck & Co., Inc. The Merck Publishing Group, Rahway, 1997.
162 H. Enoch, Creation and Evolution, New York: 1966, p. 18-197.
163 Frank Salisbury, "Doubts About the Modern Synthetic Theory of Evolution", American Biology Teacher, September 1971, p. 338.
164 Dean Kenyon & Percival Davis, Of Pandas and People: The Central Question of Biological Origins, (Dallas: Haughton Publishing, 1993), p. 33.
165 Michael Denton, Evolution: A Theory in Crisis, London, Burnett Books, 1985, p. 145.
166 William Fix, The Bone Peddlers: Selling Evolution (New York: Macmillan Publishing Co., 1984), p. 189.
167 W. R. Bird, The Origin of Species Revisited, Thomas Nelson Co., Nashville: 1991, pp. 98-99; Percival Davis, Dean Kenyon, Of Pandas and People, Haughton Publishing Co., 1990, pp. 35-38
168 W. R. Bird, The Origin of Species Revisited, pp. 98-99, 199-202.
169 Michael Denton, Evolution: A Theory in Crisis, London: Burnett Books, 1985, pp. 290-91.
170 Hervé Philippe and Patrick Forterre, "The Rooting of the Universal Tree of Life is Not Reliable", Journal of Molecular Evolution, vol 49, 1999, p. 510.
171 James Lake, Ravi Jain ve Maria Rivera, "Mix and Match in the Tree of Life", Science, vol. 283, 1999, p. 2027
172 Carl Woese, "The Universel Ancestor", Proceedings of the National Academy of Sciences, USA, 95, (1998) p. 6854
173 Ibid.
174 Jonathan Wells, Icons of Evolution, Regnery Publishing, 2000, p. 51.
175 G. G. Simpson, W. Beck, An Introduction to Biology, New York, Harcourt Brace and World, 1965, p. 241.
176 Keith S. Thompson, "Ontogeny and Phylogeny Recapitulated", American Scientist, Vol 76, May/June 1988, p. 273.
177 Francis Hitching, The Neck of the Giraffe: Where Darwin Went Wrong, New York: Ticknor and Fields 1982, p. 204.
178 Richard Lewontin, "The Demon-Haunted World", The New York Review of Books, January 9, 1997, p. 28.

16 / total 23
You can read Harun Yahya's book Evoluution Petos online, share it on social networks such as Facebook and Twitter, download it to your computer, use it in your homework and theses, and publish, copy or reproduce it on your own web sites or blogs without paying any copyright fee, so long as you acknowledge this site as the reference.
About this site | Make your homepage | Add to favorites | RSS Feed
All materials can be copied, printed and distributed by referring to this site.
(c) All publication rights of the personal photos of Mr. Adnan Oktar that are present in our website and in all other Harun Yahya works belong to Global Publication Ltd. Co. They cannot be used or published without prior consent even if used partially.
© 1994 Harun Yahya. www.harunyahya.com - info@harunyahya.com
page_top